lauantai 27. syyskuuta 2014

Grillivartaat

On harvinaista, että grillikeleistä on saanut nauttia näin pitkälle syyskuuhun saakka. Nautimme aurinkoisesta syysillasta ja todennäköisesti viimeisestä grillaus-viikonlopusta perheeni kanssa ja teimme grillivartaita!

Lihana vartaissa käytimme broilerin maustamattomia fileeleikkeitä, jotka maustoin noin seitsemän tuntia ennen grillausta. Noin puoli tuntia ennen grillausta valelin vartaat mausteöljyllä, johon olin käyttänyt samoja mausteita, kuin aikaisemmin kanojen maustamiseen. Reseptistä saa helposti vegen, kun jättää vain lihan pois :) Syöjiä meillä oli viisi kappaletta ja kylkeen tarjosimme keitettyjä perunoita sekä vihreää salaattia.


Vartaisiin:
2 paprikaa
3 kesäkurpitsaa
rasiallinen herkkusieniä
450g broilerin ohutleikkeitä
3 sipulia

Mausteeksi:
öljyä
yrttisuolaa
mustapippuria
basilikaa
jauhettua paprikaa

Leikkaa broitsut reilun kokoisiksi kuutioiksi ja ripottele päälle suolaa, pippuria, basilikaa ja paprikaa. Kääntele paloja siten, että ne maustuvat kokonaan ja nosta jääkaappiin.

Leikkaa vihannekset suupaloiksi. Pujottele grillitikkuihin vuorotellen eri kasviksia ja kanaa ja valele öljyllä, johon on sekoitettu suolaa, pippuria, basilikaa ja paprikaa. Grillaa koko komeutta miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Voit lisätä öljyä grillauksen aikana tarvittaessa. Nauti keitettyjen perunoiden ja vihreän salaatin kanssa!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kalakeitto kuhasta

Tästä keitosta kaikki kunnia menee isovanhemmilleni, joilta sain sekä kuhat, mausteliemen, että juurekset keittoon! Minun siis tarvitsi ainoastaan keittää juurekset kypsäksi, lisätä kalat (liemessä) ja maustaa hieman suolalla ja tuorejuustolla.


Kuhakeitto kolmelle
kuhaa (n. 150g)
6dl vettä
6 perunaa
porkkana
palsternakka
sipuli
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
tuoretta tilliä
tuoretta ruohosipulia
75g Valio Viola yrtti-tuorejuustoa

Kuutioi vihannekset. Kuullota sipulia pienessä määrässä öljyä, lisää muut vihannekset ja kääntele niitä kattilassa pari minuuttia. Lisää vesi ja keitä, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää kuha pieninä palasina ja mausta keitto suolalla ja pippureilla. Keitä vielä pari minuuttia ja lisää tuoreet yrtit. Tarjoa keitto höyryävän kuumana tuoreen leivän kanssa!


torstai 25. syyskuuta 2014

Omenasosepiirakka

Tämän reseptin kehittelin aivan opiskelujeni alkuaikoina, jolloin käytössäni ei ollut sähkövatkainta. Resepti onkin superhelppo ja valmistuu lähes joka taloudesta löytyvistä perusraaka-aineista. Soseena voi käyttää muitakin hedelmäsoseita (esim piltti) tai marjoja. Hillot ovat mielestäni tähän reseptiin liian makeita.



Pohja
150g margariinia (laktoositon)
1dl sokeria

1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia

Täyte

2,5dl omenasosetta

Päälle

50g margariinia (laktoositon)
1dl kaurahiutaleita
3/4 dl venhäjauhoja
4rkl sokeria
½ rkl kanelia


Aloita laittamalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Aloita sulattamalla margariini hellalla tai mikrossa ja jäähdytä se huoneenlämpöiseksi. Sekoita sokeri ja rasva hyvin keskenään. Sekoita kananmuna rivakasti sokeri-rasva seokseen
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita huolellisesti.
Voitele piirakkavuoka pehmeällä huoneenlämpöisellä margariinilla (n. 20g) sormia ja talouspaperia apuna käyttäen. Jauhota vuoka korppujauhoilla.
Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille vehnäjauhotetuilla sormilla. Levitä pohjan päälle omenasose.
Valmista muruseos sekoittamalla sulatettuun margariiniin muut aineet ja "murustele" seos piirakan päälle.
Paista uunin keskitasossa noin puoli tuntia.





Nauti valmis piirakka hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Jos tämä ei ole mahdollista, toimii piirakka myös erittäin hyvänä jälkkärinä esimerkiksi maasto-olosuhteissa nuotiolla grillatun makkaran jälkeen. Kylkeen nuotio-pannukahvia!






tiistai 23. syyskuuta 2014

Chocolate chip cookies

Järjestimme pienellä porukalla hieman isommalle porukalle mahdollisimman pienellä budjetilla (ja vaivalla) illanvietto. Kaikki saivat hoitaakseen jonkun osan tarjoilua ja itselleni jäi makeat tarjoiltavat. Tarjolle oli tulossa myös muffinsseja, joten päätin valmistaa keksejä!

Tein kahta eri sorttia: blogista jo aikaisemminkin löytyviä wilhelmiinakeksejä, sekä vaikutteita Amerikasta saaneita suklaahippukeksejä. Molemmat lajikkeet menivät lähes viimeisiä murusia myöten!

Tästä reseptistä tuli karkeasti arvioiden noin 50kpl keksejä, joiden halkaisija valmiina oli 7-8cm.


Chocolate chip cookies
200g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
200-250g (tummaa) suklaata


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Murenna suklaa veitsellä reilun kokoiseksi rouheeksi tai käytä valmista rouhetta (esim. Fazerin).
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vatkaten taikinaan. Lisää lopuksi suklaarouhe (itse vatkasin tässä vaiheessa edelleen käsivatkaimella, myös yleiskone olisi huippukätevä kaveri).
Nosta kahden lusikan avulla pellille kokkareita. Huomioi, että keksit laajenevat paistuessaan.

Paista keksejä uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Paistoaika riippuu siitä, millaisen rakenteen kekseillesi haluat sekä keksien koosta – pidempi paistoaika=rapeammat keksit ja lyhyempi paistoaika=pehmoisemmat keksit.

Vinkki! Tumman suklaan sijaan voit käyttää esimerkiksi 150g tummaa suklaata ja 100g valko- tai maitosuklaata! Tällöin keksit eivät ole laktoosittomia.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Uunilohi papujen ja tattihöystön kanssa

Laitoin niin sanotusti "elämän risaseks" ja ostin lohen. Se on näin opiskelijan näkökulmasta harvinaista herkkua - toisin sanoen hintavaa herkkua. Lovea lompakossani tasoitin täysin ilmaisilla lisäkkeillä, nimittäin itsepomituilla tateilla sekä itsekasvatetuilla pavuilla. Namia tuli!


Uunilohi foliossa
n. 900g lohifile
½ tl mustapippurirouhetta
½ tl roseepippurirouhetta
½ tl sitruunapippuria
1 tl suolaa
2 rkl kuivattua tilliä
1 punasipuli

Nosta lohifilee huoneenlämpöön folion päälle noin tunti ennen ruuanvalmistusta. Ripottele pinnalle tasaisesti kaikki mausteet ja viipaloi päälle punasipuli. Kääräise tiukasti folion sisään ja nosta uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tarjoa sitruunaviipaleiden ja jogurttikastikkeen kanssa.


Tattihöystö
3 keskikokoista tattia
½ sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tuoretta timjamia
½ tl yrttisuolaa

Kuutioi tatit, sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit pehmeiksi ja läpikuultaviksi voissa ja lisää tattipalaset. Kuullosta ja lisää mausteet. (Itse nostin lämpimän tattihöystön tarjolle tuoreen salaatin päälle.)


Keitetyt pavut
Lisää pavut ja 1 tl suolaa kiehuvaan veteen ja keitä, kunnes pavut ovat kypsiä (al dente). Itselläni tähän meni noin 15 minuuttia. Kaada vesi pois ja lisää papujen päälle noin teelusikallinen suolattua voita tai esimerkiksi oivariinia.


Jogurttikastike kalalle
1 ½ dl maustamatonta jogurttia
(tai purkillinen kermaviiliä)
1 tl sitruunamehua
1 tl sinappia
½ tl sitruunapippuria
½ tl yrttisuolaa
ripaus rosepippuria
1 rkl kuivattua tilliä

Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna maustua viileässä, kunnes aterian muut osat ovat valmiina. Tarjoa lohen kanssa.



Nautinnollisia ruokahetkiä!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Sienipizza porkkanapohjalla

Olen pidemmän aikaa katsellut hieman skeptisin mielin fitness-blogeista reseptejä, joissa normaali pizzapohja korvataan jollakin vihannesraasteella ja tietenkin pohja piti laittaa testiin. Yleisin resepteissä käytetty vihannes oli kukkakaali, mutta omassa jääkaapissani oli porkkanaa, joten käytin sitä. Monissa resepteissä oli myös käytetty pizzapohjassa mozzarellaa, mutta itse olen sille allerginen, joten jätin sen pois.

Olin yllättynyt siitä, miten hyvä pohjasta tuli! Siitä tietenkin puuttui perinteisen pohjan rakenne, rapeus ja maku, mutta terveellisyyteensä nähden pohja pysyi hyvin kasassa ja toimii hyvänä korvikkeena normaalille pizzapohjalle jos pizzanhimo iskee. Reseptistä saa helposti gluteiinittoman jos korvaa kaurahiutaleet gluteiinittomalla jauhoseoksella.


Sienipizza terveellisellä twistillä

Pohja:
3-4 porkkanaa
½ dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
½ tl yrttisuolaa

Päällys:
1 sipuli
1 valkosipuli
½ dl vettä
140g tomaattisosetta
½ tl pippuria
½ tl suolaa
1 rkl oreganoa
kantarelleja
oliiveeja
juustoraastetta

Raasta porkkanat ja sekoita raasteeseen kaurahiutaleet, suola ja munat. Levitä pellille pyöreään muotoon ja esipaista 175 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Pilko sipuli ja valkosipuli hyvin pieneksi silpuksi ja kuullota öljyssä pienessä kattiilassa. Lisää  vesi ja tomaattisose sekä mausteet.

Levitä tomaattikastike esipaistetun pohjan päälle. Ripottele pinnalle sienet, oliivit sekä juustoraaste ja halutessasi hieman oreganoa tai pizzamaustetta. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia ja nauti!


torstai 11. syyskuuta 2014

Papukeitto

Minulta poistettiin viikko sitten viisaudenhampaat, joten ruuat, joita tarvitsee pureskella mahdollisimman vähän ovat olleet plussaa. Lisäksi tenttien alla nopeatekoisia ruokia on osannut arvostaa! Yksinelävälle keitosta tulee ateria noin neljälle päivälle, voit jakaa keiton valmiiksi mikronkestäviin rasioihin ja lämmittää keittoa niissä tarpeen mukaan :) Toisin sanoen ohje on neljälle henkilölle!


Tomaattinen papukeitto
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
5 dl vettä
(tai 3dl vettä ja 2dl ruokakermaa)
1 kasvisliemikuutio
1 tölkki ruskeita papuja (esim. GoGreen)
½ tl mustapippuria
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
1 tl persiljaa
(1 tl chilijauhetta)

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita pinnotetussa kattilassa tilkassa oliiviöljyä. Lisää joukkoon kuoritut ja kuutioidut porkkanat. Kuullota hetki. Lisää vesi ja liemikuutio ja anna kiehua n. 10 min tai kunnes porkkanat ovat kypsiä.

Huuhtele pavut huolellisesti kylmän veden alla. Lisää kattilaan pavut, tomaattimurska ja mausteet. Jos käytät kermaa, lisää se vasta tässä vaiheessa. Tarkista maku, kuumenna ja tarjoile tuoreen leivän kanssa!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kanapata

Mummillani oli jäänyt käyttämättömäksi pieni valurautainen pata, jonka minä sain. Pata pääsi kokeiluun tämän kanapadan merkeissä ja hyvin toimi! Valurautainen pata on ihana, koska se jakaa lämmön tasaisesti, kypsentää ruuan pehmeästi ja pitää lämpöä erittäin hyvin. Itse käytin padan valmistamiseen kanan sisäfileitä, jotka viipaloin suupaloiksi, mutta myös kananfileesuikaleet tai leikkeet käyvät hyvin.


Kanapata
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
450 g broilerin fileitä
1 rkl punaista currytahnaa
2 tl mango-curry -mausteseosta
1 kanaliemikuutio
8-10 dl vettä
½ dl vehnäjauhoja
1 tlk valion cocos&lime ruokakermaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuori sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Viipaloi sipulit puolirenkaiksi, hienonna valkosipulit ja kuutioi kesäkurpitsa, paprika ja porkkanat. Kuumenna padan pohjalla öljyä ja kuullota siinä sipuleita ja porkkanoita. Lisää kesäkurpitsa ja paprika. Kääntele hetki ja mausta currytahnalla ja mango-curry -mausteseoksella. Lisää kanaliemikuutio ja vettä sen verran, että vihannekset eivät juuri ja juuri peity. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja siirrä pata kannen kanssa uuniin noin puoleksi tunniksi.

Kuumenna pannulla öljyä ja paista kanapalat kahdessa erässä. Siirrä lautaselle odottamaan. Sekoita ruokakerman joukkoon n. ½ dl vehnäjauhoja, jos haluat suurustaa padan. Kun pata on ollut uunissa noin puoli tuntia, sekoita siihen väriä saaneet kanapalat ja kaada kerma ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Siirrä pata vielä uudestaan uuniin noin 15-30 minuutiksi ja voilà, pata on valmis!

Tarjoile lämmittävä pata viileänä syysiltana keitetyn riisin ja salaatin kanssa.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Sämpylöiden perusohje

Minun tehtäväkseni tuli yhtenä päivänä järjestää eväät 10 henkilölle. Rahan säästämiseksi päätin leipoa heille itse sämpylät, jotka täytin lauantaimakkaralla (halpaa), juustolla ja salaatinlehdillä. Reseptinä käytin sämpyläjauhopaketin kyljessä olevaa reseptiä ja nesteenä vettä. Tämä on erittäin helppo ja hyvä resepti, joka sopii aloittelevallekin leipurille. Kun tämä resepti on hallussa, voi ruveta hifistelemään lisäämällä perustaikinaan siemeniä, käyttämällä erilaisia jauhoja tai vaikka lisäämällä vihanneksia!

Vinkki! Jos haluat sämpylöiden saavan väriä uunissa, käytä taikinanesteenä maitoa. Kiiltävän paistopinnan sämpylöille saat, kun voitelet ne kananmunalla ennen paistamista.



Sämpylöiden perusohje
5 dl maitoa tai vettä
11g kuivahiivaa 
(tai 25g tuorehiivaa)

n. 11dl sämpyläjauhoja
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Lämmitä neste 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva desiin jauhoja ja lisää veteen. Lisää hunaja tai siirappi ja suola. Alusta taikinaan vähitellen loput jauhoista ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Kohota taikinaa kulhossa liinan alla puoli tuntia kunnes se on kaksinkertainen

.
Leivo taikinasta pötkö, litistä se ja leikkaa se noin 12 palaan, "neliöön". Nosta sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja kohota hyvin. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. 

Sämpylät ovat parhaita tuoreina, mutta ne voi myös pakastaa ja lämmittää mikrossa, jolloin saat lähes tuoreen veroisia sämpylöitä :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Rasvattomat hiutalekeksit ja nektariini-puolukkasose

Aina välillä rupeaa makeanhammasta kolottamaan, mutta kauppaan ei jaksa lähteä. Nämä hiutalekeksit ovat supernopeita tehdä ja "terveellisiäkin" vielä! Hiutaleina voi käyttää mitä vaan kaapista löytyviä hiutaleita, itse käytin 2dl ruishiutaleita ja ½dl neljän viljan hiutaleita. Resepti Myllyn Parhaan nettisivuilta.

Kekseiltä jää puuttumaan rapea rakenne, mikä on rasvaisille kaurakekseille ominainen. Keksit eivät myöskään leviä pellillä kaurakekseille totuttuun tapaan.

Itse nautin omat keksini nektariini-puolukkasoseella päällystettyinä!


Rasvattomat kaurakeksit
2½ dl hiutaleita
½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 pieni muna
1 dl rasvatonta maitoa
1 tl kanelia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon maito sekä muna. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja annostele pellille nokareiksi. Litistä nokareet mahdollisimman litteäksi, jotta saisit mahdollisimman rapean lopputuloksen. Paista uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.


Nektariini-puolukkasose
2 dl puolukoita
2 hyvin kypsää nektariinia
½ dl vettä
½ dl sokeria
½ tl kanelia
pieni hyppysellinen inkivääriä

Mittaa puolukat, vesi ja nektariininpalaset kattilaan. Keitä noin 10 minuuttia. Soseuta ja lisää kuumaan soseeseen sokeri ja mausteet. Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin

tiistai 2. syyskuuta 2014

kasvis-chorizopannu

Ensin aloitan tämän tekstin sanomalla että ruuan maku ei pääse ulkonäössä oikeuksiinsa. Maku on nimittäin taivaallinen! Chorizon tulisuus ja "sitkeys" yhdistettynä kasvisten pehmeyteen on mitä parhain yhdistelmä, jopa parempi kuin aikaisemmin julkaisemani chorizopasta. Jos nokkosen lehtiä ei ole saatavilla, ne voi huoletta jättää pois tai korvata pinaatilla tai lehtikaalilla :)


Kasvis-chorizopannu (n. 4-5 annosta)
1,5 dl ryöpättyjä nokkosia
2 sipulia tai 4 nippusipulia
2 valkosipulinkynttä
1 pieni kukkakaali
1 kesäkurpitsa
3 porkkanaa
1 dl vettä
400g (chili)tomaattimurskaa
300g chorizo-makkaraa
yrttisuolaa
pippuria
(chilimaustetta tai tabaskoa)

Aloita pilkkomalla kasvikset valmiiksi.
Kuumenna suurella paistinpannulla 2 rkl oliiviöljyä ja kuullota sipuleita siinä hetki. Lisää loput kasvikset, kääntele hetki sekä lisää vesi. Peitä kannella ja jätä kypsymään. 

Paista toisella paistinpannulla chorizo-makkaroita, kunnes ne saavat väriä. Makkaroista irtoaa myös rasvaa, jonka voit halutessasi lisätä ruokaan makua tuomaan tai terveellisempää ateriaa havitellessasi heittää pois.

Lisää kasvisten joukkoon tomaattimurska ja mausta suolalla ja pippurilla (sekä chilillä, jos pidät tulisesta ruuasta). Lisää choritsot ja hauduta 5-10 minuuttia. Valmista!


Huom! Voit itse säädellä sitä, kuinka paksua ruuastasi tulee. Itse tykkään, että pannu on hieman löysempää ja lusikalla syötävää, mutta jos haluat tiiviimpää tavaraa, voit suurustaa sen vehnäjauhoilla tai maizenalla.