tiistai 16. syyskuuta 2014

Sienipizza porkkanapohjalla

Olen pidemmän aikaa katsellut hieman skeptisin mielin fitness-blogeista reseptejä, joissa normaali pizzapohja korvataan jollakin vihannesraasteella ja tietenkin pohja piti laittaa testiin. Yleisin resepteissä käytetty vihannes oli kukkakaali, mutta omassa jääkaapissani oli porkkanaa, joten käytin sitä. Monissa resepteissä oli myös käytetty pizzapohjassa mozzarellaa, mutta itse olen sille allerginen, joten jätin sen pois.

Olin yllättynyt siitä, miten hyvä pohjasta tuli! Siitä tietenkin puuttui perinteisen pohjan rakenne, rapeus ja maku, mutta terveellisyyteensä nähden pohja pysyi hyvin kasassa ja toimii hyvänä korvikkeena normaalille pizzapohjalle jos pizzanhimo iskee. Reseptistä saa helposti gluteiinittoman jos korvaa kaurahiutaleet gluteiinittomalla jauhoseoksella.


Sienipizza terveellisellä twistillä

Pohja:
3-4 porkkanaa
½ dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
½ tl yrttisuolaa

Päällys:
1 sipuli
1 valkosipuli
½ dl vettä
140g tomaattisosetta
½ tl pippuria
½ tl suolaa
1 rkl oreganoa
kantarelleja
oliiveeja
juustoraastetta

Raasta porkkanat ja sekoita raasteeseen kaurahiutaleet, suola ja munat. Levitä pellille pyöreään muotoon ja esipaista 175 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Pilko sipuli ja valkosipuli hyvin pieneksi silpuksi ja kuullota öljyssä pienessä kattiilassa. Lisää  vesi ja tomaattisose sekä mausteet.

Levitä tomaattikastike esipaistetun pohjan päälle. Ripottele pinnalle sienet, oliivit sekä juustoraaste ja halutessasi hieman oreganoa tai pizzamaustetta. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia ja nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti