Pyörtynyt imaami eli imam bayildi on klassinen turkkilainen
munakoisoruoka. Reseptin on laatinut Hannan soppa -ruokablogin Hanna Hurtta. Toimii kasvislisäkkeenä lihalle tai kanalle, mutta toimii myös sellaisenaan!
Ainekset
4 annosta
4 munakoisoa
1tl suolaa
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1rkl tomaattipyreetä
1 punainen paprika
3 tomaattia
6rkl oliiviöljyä
1tl kookossokeria
1tl juustokuminaa
1tl kanelia
1tl paprikajauhetta
1/2tl chilihiutaleita
Suolaa ja mustapippuria
1/2dl Pirkka pinjansiemeniä
1/2dl rusinoita
tuoretta persiljaa
Pese munakoisot ja leikkaa veitsellä niihin syvä
pitkittäinen viilto niin, että kuori jää pohjapuolelta pitämään munakoisoa
kasassa. Levitä viiltoa varovasti ja ripottele sinne suolaa. Anna munakoisojen
levätä noin puolisen tuntia siivilässä.
Laita munakoisot uunivuokaan ja paahda 225 asteessa noin
20-30 minuuttia, kunnes sisus on pehmennyt. Laske uunin lämpötila 180
asteeseen.
Valmista täyte munakoisojen ollessa uunissa. Kuori ja
hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet sekä paprika ja tomaatit. Kuumenna pannussa
2 rkl oliiviöljyä ja freesaa punasipulia pari minuuttia. Lisää pannulle
valkosipulit, tomaattipyre, paprikat ja tomaatit. Jatka freesaamista muutaman
minuutin ajan. Mausta seos kookossokerilla, juustokuminalla, kanelilla,
paprikajauheella, chilihiutaleilla ja maun mukaan suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita joukkoon pinjansiemenet ja rusinat.
Täytä munakoisot seoksella ja siirrä takaisin uunivuokaan.
Lisää vuokaan 2 rkl vettä ja valuta jokaisen munakoison päälle 1 rkl
oliiviöljyä. Paista munakoisoja uunissa vielä noin 45 minuuttia. Viimeistele
pyörtyneet imaamit silputulla tuoreella persiljalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti