keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Prinsessapiirakka

Olin testileipuri Kinuskikissan uuden kirjan resepteille, ja tässä on yksi niistä. Maku oli erittäin hyvä, mutta koristelu ilman tarkempia ohjeita hieman haastavaa. Onneksi uudessa kirjassa on mallia!

Sopii hyvin kevään tai kesän juhliin tai esimerkiksi ystävänpäiväksi, kuten meillä.


Prinsessapiirakka
Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Vadelmatäyte:
1 ½ rkl sokeria
½ dl perunajauhoja
1 ½ rkl vettä
300 g vadelmia
Vaniljatäyte:
3/4 dl perunajauhoja
5 dl kevytmaitoa
2 keltuaista
5 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vaniljakreemijauhetta
Kuorrutus:
n. 350 g vihreää marsipaania
Koristelu:
pinkkiä sokerimassaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa 10-13 minuuttia.
Yhdistä kattilassa vadelmatäytteen sokeri ja perunajauhot. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää vadelmat. Lämmitä liedellä, kunnes seos pulpahtaa. Anna jäähtyä.
Sekoita vaniljatäytteen perunajauhot pieneen määrään maitoa. Laita kattilaan yhdessä lopun maidon ja keltuaisten kanssa. Kuumenna liedellä vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan kylmään vesihauteeseen.
Mittaa kulhoon kuohukerma ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt maitokiisseli ja vaniljakreemijauhe.
Levitä pohjan päälle vadelmahilloke ja vaniljatäyte. Nosta jääkaappiin noin tunniksi, kunnes täyte on jähmettynyt.
Kauli marsipaani tomusokeroidulla alustalla ohueksi levyksi. Nosta levy piirakan päälle ja leikkaa ylimääräiset osa reunoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti