keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Sämpylät yön yli

Mikä olisikaan mieluisampaa kuin laittaa ruokaa samalla kun nukut?
 
Näiden sämpylöiden aineet voit sekoittaa illalla jääkaappiin valmiiksi, pyöräyttää herätessäsi sämpylöiksi, antaa kohota samalla kun käyt suihkussa, antaa paistua samalla kun etsit jääkaapista juustot, leikkeleet ja vihannekset valmiiksi sekä keität kahvit. Aamupala onkin valmiita nautettaviksi munakellon pärähtäessä ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa päivä kun uunituoreet, lämpimät sämpylät.


Yösämpylät:
2 dl vettä
1 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 rkl hunajaa
3/4 tl suolaa
2 dl grahamjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
4-5 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl neitsytoliiviöljyä

Lisäksi:
n. ½ dl auringonkukansiemeniä
 
Sekoita vesi ja maito keskenään. Liuota hiiva kylmään nesteeseen. Lisää hunaja, suola, grahamjauhot ja siemenet. Alusta hiivaleipävehnäjauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustuksen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Nosta taikinakulho muovikelmulla peitettynä yöksi jääkaappiin. 
 
Leivo kohonnut taikina aamulla tangoksi ja jaa tanko 12 osaan. Pyörittele sämpylöiksi. Kaada siemenet pieneen kulhoon ja kasta sämpylät niihin. Näin siemenet tarttuvat hyvin pintaan. Kohota pellin päällä puoli tuntia esimerkiksi kuumalla vedellä täytetyn vesialtaan päällä. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
 

VINKKI: Jos haluat tehdä sämpylät samantien, lämmitä vesi-maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa (esim mikrossa tai uunissa, joka ei ole päällä) noin puoli tuntia ennen leipomista sämpylöiksi.

Vanhan ajan mustikkapiirakka

Itse olen aina ennen tehnyt leivinjauheella kohotettavia piirakoita, mutta nyt mieleni kaipasi takaisin niihin lapsuuden kesiin kun isoäiti mustikkametsällä vietetyn päivän jälkeen leipoi perinteistä mustikkapiirakkaa pullapohjalla! Piirakan tekeminen vaatii hiivantaikinan kohotusaikojen vuoksi hieman enemmän kärsivällisyyttä kun leivinjauhepohjainen, mutta tulos on vaivan arvoinen. Vielä hieman lämmin piirakka kannattaa tarjota laktoosittoman vaniljajäätelön tai vaahdotettavan vaniljakastikkeen kanssa.


Taikina
2½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
6–7 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia

Pinnalle
500 g mustikoita
1/2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja

Voiteluun
kananmuna
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita joukkoon muna, suola, sokeri, kardemumma ja suurin osa vehnäjauhoista. Jatka jauhojen lisäämistä käsin alustaen, jotta saat siihen hyvän sitkon. Lisää lopuksi sulatettu ja huoneenlämpöiseksi jäähdytetty rasva ja vaivaa taikina pehmeäksi kiinteäksi palloksi. Kohota liinan alla vedottomassa paikassa (esim mikrossa tai uunissa, joka ei ole päällä) kaksinkertaiseksi.

Kaulitse taikina uunipellin kokoiseksi levyksi ja nosta leivinpaperille uunipellin päälle. Leikkaa reunat tasaiseksi ja muotoile ylijääneistä reunoista pallo. Sekoita keskenään mustikat, sokeri ja perunajauhot. Levitä pohjan päälle.

Kaulitse ylijääneistä taikinapaloista piiraan pinnalle ristikoita. Voitele taikinaosat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteessa uunin alatasossa 20-30 minuuttia.
 
Käytin piiraassa tuoreita marjoja, jotka olivat melko kuivia, joten perunajauhoja tuli liikaa ja pinta jäi siksi vaaleaksi :(

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Bloglovin' ja blogilista

Moi!


Myös minut löytää nyt sekä blogilistalta, että bloglovinista. Seuraa minua täällä:

Bloglovin'
Blogilista

Nuudelisalaatti

Tämä ruokalaji ei tarvitse pidempiä spiikkejä. Helppo, nopea ja terveellinen arkiruoka! Sopii siis erittäin hyvin valmistettavaksi kun palaa kotiin pitkän työpäivän jälkeen rättiväsyneenä ja nälkäisenä. Tämän salaatin tekemiseen meni n. 15min ja ohjeesta riittää kahdelle henkilölle.
 
 
Nuudelisalaatti:
2 "kiekkoa" täysjyvänuudeleita
1 paprika ohuina viipaleina
½ kesäkurpitsa ohuina viipaleina
½ omena ohuina viipaleina
1 nippusipulin varret viipaleina
2rkl tuoretta, silputtua korianteria

Kastike:
1rkl soijakastiketta
1 rkl oliiviöljyä
½ rkl mango-curry mausteseosta
2 tl currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään maustumaan.

Pilko paprika ohuenohuiksi viipaleiksi. Vedä kesäkurpitsa juustohöylällä viipaleiksi ja pilko vielä kokkiveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Tee sama omenalle. Kuullota kevyesti pannulla ja jäähdytä.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan ja huuhdo kylmällä vedellä.

Sekoita kasvikset, nuudelit, sipulinvarret ja kastike. Mausta tuoreella korianterilla.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Sillikaviaari

Tämän reseptin sain Papaltani ja tämä on erittäin hyvä keino totuttaa henkilöä joka ei sillistä pidä (esimerkiksi allekirjoittanutta) sillin makuun. Oikaisimme teossa hieman ja käytimme tuoreen sillifileen sijaan säilöttyä sinappisilliä. Kananmunia käytettäessä suosittelen lämpimästi luomua, sen huomaa kyllä mausta. Itse käytin mummini omien kanojen tuoreita luomumunia :)
 
Tämä annos hujahti apukokin kanssa kevyesti kahteen pekkaan uusien perunoiden ja tuoreen salaatin kanssa nautittuna.


Sillikaviaari:
1 kovaksi keitetty kananmuna
½ prk laktoositonta smetanaa
10 suolakurkkuviipaletta
1 rkl suolakurkkujen lientä
10 sinappisilliä
1 tl sinappisillien kastiketta
nippu ruohosipulia
½ tl sitruunamehua
 

Hienonna kananmuna, suolakurkut, sillit ja ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja koristele ruohosipulisilpulla!

Kesäinen mansikkasalaatti



Tässä resepti kesäiseen salaattiin,joka on parhaimmillaan kun siihen käyttään tuoreita raaka-aineita ja kiinteää ja makeaa mansikkaa! Tarjoa salaatin kanssa mansikkakastiketta sekä erilaisia paahdettuja siemeniä.

Mansikkasalaatti:
1 ruukku/pussi friseesalaattia
1 ruukku/pussi villirucolaa
½ pakettia viinirypäleitä
n. ½l mansikoita
250g paketti kirsikkatomaatteja
vuohenjuustoa

Revi salaatti ja rucola syötävän kokoisiksi palasiksi ja levitä tarjoiluastialle. Pilko viinirypäleet ja tomaatit puoliksi ja levitä salaattikerroksen päälle. Pilko mansikat ½ tai 1/4 osaan ja juusto paloiksi tai käytä valmiiksi pienittyä juustoa ja levitä ne tarjoiluvadille.

Mansikkakastike:
2 dl mansikoita
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Perkaa kastikkeen mansikat ja siirrä astiaan muiden kastikeainesten kanssa. Survo tasaiseksi sauvasekoittmella. 

Marinoidut naudan ulkofileet, kasvisvartaat ja porkkanaraaste

Meillä kävi kotona sellainen vahinko, että joku oli vetänyt epähuomiossa pakkasen töpselin irti. Sen vuoksi meidän oli "pakko" syödä pakkanen tyhjäksi. Yhtenä iltana söimme lampaan sisäfileitä, toisena poronkäristystä ja kolmantena wieninleikkeitä. Vielä oli arkussa jäljellä n. 20kpl naudan ulkofileepihvejä, joten ajattelin muutaman niistä laittaa tulemaan grillissä. Mikäs olisikaan lämpimillä kesäkeleillä mieluisampi ruuanlaittotapa!
 
Suunnitelmallisuus on hyvästä, koska pihvit kannattaa laittaa marinoitumaan vuorokautta ennen ja nostaa huoneenlämpöön reilua tuntia ennen suunniteltua paistoaikaa.


Marinadi:
nippu hienonnettua ruohosipulia
2 oksaa hienonnettua, tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä, palasina
4dl lihalientä, suolattua ja maustettua
½ dl karpalohyytelöä
 
Sekoita valmis lihaliemi, yrtit, valkosipuli ja hyytelö keskenään kulhossa. Kääntele fileet marinadissa yksitellen, laita muovipussiin ja kaada marinadi fileiden päälle. Nosta jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
 
 
 
Valmista kasvisvartaat. Leikkaa sipuli lohkoiksi, paprika palasiksi ja kesäkurpitsa kuutioiksi. Pujoittele varrastikkuihin ja nosta grilliin. Voitele mausteöljyllä (½dl oliiviöljyä, 0.25 dl balsamietikkaa, 0.25 dl soijakastiketta, ½ rkl hunajaa, murskattu pieni valkosipulinkynsi, mustapippuria myllystä ja timjamia) ja grillaa kunnes kasvikset ovat al dente, eli kypsiä, mutta pureskeltavia. Kasvikset vaativat kypsyäkseen pidempään kuin liha, joten ne kannattaa laittaa grilliin ensin :)
 
Valuta lihat ennen grillausta. Grillaa lihoja saavuttaaksesi haluamasi kypsyysasteen (itse pidän medium +:sta). Voitele samalla öljyllä ja mausta valmiit pihvit suolalla ja pippurilla.
Hyvä kikka tämän medium + kypsyysasteen saavuttamiseksi on grillata lihaa toiselta puolelta kunnes päälypuolen pintaan nousee punaisia lihasnestetäpliä. Tällöin käännä pihvi ja grillaa vielä pari minuuttia. Nosta lautaselle ja peitä kelmulla ja anna vetäytyä muutama minuutti!
 
 
Kastike marinadiliemestä:
Valuta pihvit ja siirrä marinadiliemi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, keitä muutama minuutti ja siivilöi. Tarkista maku ja suurusta siivilöity liemi vehnäjauhoilla!
 
Tarjoile lihat kasvisvartaiden sekä marinadikastikkeen kanssa ja tee lisukkeeksi vielä porkkanaraaste. Nauti!

Porkkanaraastetta voit maustaa esimerkiksi ananaksilla, rusinoilla sekä tuoreella persiljalla :)
 

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Itämainen broilerimureke

Broilerinjauheliha on vähärasvaista (=terveellistä!) sekä melko mietoa. Siksi se tarvitsee rinnalleen kunnon mausteet ja omat makuhermoni ovat viimeaikoina mieltyneet erityisesti aasialaisittain maustettuun ruokaan. Tässä siis resepti. Hyvää tuli!



Broilermureke:
½ dl ruiskorppujauhoja
300g kookosmaitoa
1 nippusipuli varsineen
1 paprika
½ dl tuoretta korianteria silputtuna
400g broilerin jauhelihaa
2 munaa
3/4 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 tl punaista currykastiketta
½ tl inkiväärijauhetta
½ tl garam masalaa
½ tl mango-curry-mausteseosta
½ mango

Sekoita korppujauhot ja kookosmaito. Jätä turpoamaan. Hienonna sipuli, valkosipuli ja paprika. Hienonna korianteri ja kuutioi mango. Yhdistä murekkeen muut ainekset paitsi liha ja tarkista maku. Lisää maun ollessa kohdallaan myös broilerin jauheliha. Muotoile kakuksi mahdollisimman jämptiin uunivuokaan ja paista 200 asteessa n. 40min. Tarjoile mangokastikkeen ja riisin kanssa.


Kastike:
½ mango
1 tl punaista currykastiketta
muutama oksa korianteria
1dl maustamatonta jogurttia
100g kookosmaitoa
ripaus mango-curry-mausteseosta
ripaus yrttisuolaa
½ tl sitruunamehua
 
Survo ½ mango sauvasekoittimella soseeksi ja sekoita sen joukkoon 1dl:n maustamatonta jogurttia ja kookoskerma. Mausta currykastikkeella, mango-currylla, tuoreella korianterilla ja suolalla sekä tilkalla sitruunamehua. Anna makujen tekeytyä jääkaapissa vähintään n. 15min ennen tarjoilua.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kesäjuhlien perunasalaatti




Tämän perunasalaatin reseptin otin hellapoliisin nettisivuilta. Salaatista tuli erittäin maittavaa ja mielestäni paljon raikkaampaa kuin resepteillä, joiden kastikepohjassa on käytetty majoneesia. Tässä reseptissä majoneesi oli korvattu kermaviilillä.

Perunasalaatti
2 kg kiinteitä kesäperunoita
3 isoa omenaa
1 nippusipuli
4 prk kermaviiliä
5 maustekurkkua
2 tl omenaviinietikkaa
3 rkl sinappia
1½ rkl maustekurkkujen lientä
1 tl yrttisuolaa
1 ruukku persiljaa silppuna

Keitä kuoritut perunat kypsiksi, jäähdytä ja paloittele kulhoon. Silppua sipuli, kuori ja kuutioi omenat sekä pilko maustekurkut. Yhdistä perunoiden joukkoon

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita ne ja persiljasilppu salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia tai yön yli. Koristele persiljalla.

Mansikkakakku

Samaisille syntymäpäiville, joista olen täällä nyt useeseen otteeseen maininnut, leivoin myös kakun. Koska tähän aikaan kesästä mansikat ovat parhaimmillaan, halusin tehdä perinteisen mansikkakakun. Maustoin kakkupohjia hieman sitruunalla ja väliin laitoin tuoreita mansikoita sekä ensimmäiseen väliin sitruunalla maustetun ja toiseen väliin hieman kinuskisen täytteen. Koristelun tein perinteiseen tapaan tuoreilla mansikoilla ja kermavaahdolla, sekä sitruunamelissan lehdillä ja paahdetuilla manteleilla!


Pohja:
5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ sitruunan raastettu kuori
Voitele ja korppujauhota 24-26cm irtopohjavuoka tai käytä silikonista, niinkun minä tein. Ota esille kolme samalaista lasia ja riko ensimmäiseen lasiin 5 huoneenlämpöistä munaa. Mittaa toiseen lasiin sokeria niin että munien ja sokerin pinnat ovat samalla tasolla. Mittaa kolmanteen lasiin jauhoja siten että perunajauhoja on n. 50% ja venhäjauhoja toiset 50% ja jauhojen pinta on samalla tasolla kuin munien ja sokerin.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista silloin, kun vatkaimen kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan ja kun kokeilet vaahtoa sormiesi välissä, et tunne sokerinkiteitä. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja siivilöi varovasti sekoitellen muna-sokerivaahdon joukkoon. Raasta taikinaan sitruuna hienoksi raasteeksi ja kääntele taikinaan. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40min. Jos pohja tummuu liikaa, suojaa se foliolla. Älä kuitenkaan avaa uuninluukkua ennen kuin pohja on ollut uunissa 20 minuuttia! Anna jäähtyä.




Täyte 1 (sitruunatäyte):
½ sitruunan kuori ja mehu (n. 3 rkl)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maustamatonta jugurttia
½ prk maitorahkaa
3/4 dl sokeria
2rkl vaniljakreemijauhetta
2 valkuaista
00aa.JPG
Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, rahka, sitruunankuori, sitruunan mehu ja sokerit. Lisää vaniljakreemijauhe. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto nuolijalla varovasti sekoittaen. Levitä pohjan päälle.
Täyte 2 (kinuskitäyte):
 1 dl vispikermaa
3/4dl fariinisokeria
 1dl vispikermaa
Mittaa kattilaan kerma (1dl) ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna pulpahtaa. Nosta kattila tämmän jälkeen kylmään vesihauteeseen ja kun seos on jäähtynyt, siirrä kattila jääkaappiin. Vatkaa kerma (1dl) vaahdoksi. Vatkaa täysin kylmä kerma-fariinisokeriseos vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja levitä pohjan päälle.

Lisäksi:
1dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
mansikoita
Sitruunamelissan lehtiä

Kakun kokoaminen:
Aloita leikkaamalla täysin jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Laita ylin osa paistovuokaan ja kostuta vaniljasokerilla ja sitruunalla maustetulla vedellä. Levitä päälle kinuskitäyte ja viipaloidut mansikat.


Aseta päälle keskimmäinen pohja ja litistä kevyesti. Kostuta taas ja levitä päälle sitruunatäyte sekä viipaloidut mansikat.


Aseta päälle pohjan pohjapala ja kostuta se. Kääri elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin odottamaan.
Kumoa kakku vuuasta tarjoilulautaselle. Vaahdota vispikerma ja sekoita siihen maitorahka. Mausta vaniljasokerilla. Levitä seos kakun reunoille ja pinnalle ja koristele reunat pursottamalla. Laita kakun päälle kokonaisia mansokoita ja koristele sitruunamelissan lehdillä. Nauti!


bebe-leivokset

Moi!
Tämä resepti on perintönä saatu. Tai ei suoranaisesti perintönä, mutta poikaystäväni mummun bebejä kehuttiin niin kovasti että päätin kysyä reseptin häneltä. Resepti kaivettiin keittokirjasta, joka oli jo aivan repaleinen ja sivut olivat kuvattomat ja kellastuneet. Sinänsä perintöresepti siis! :D
Tein bebejen pohjia kaksinkertaisen annoksen voideltuihin muffinivuokiin. Täytettä jouduinkin sitten tekemään moninkertaisesti, sillä pohjista tuli laakoja ja niihin meni sen vuoksi paljon täytettä. Tein "terveellisyyskompromissin" leivoksia tehdessäni ja käytin pohjien valmistamiseen margariinia, mutta täyttee Lisäsin voikreemin alle myös hieman itsetehtyä mansikka-raparperihilloa, vaikka perinteisiin bebeihin ei hilloa kuulukaan. Meillä ei myöskään ollut kotona punaista elintarvikeväriä, joten tein sokerikuorrutuksen tiiviste-marjamehusta ja tomusokerista, jolloin kuorrute sai niille ominaisen vaaleanpunaisen värin. Mutta nyt siihen reseptiin!


Pohjat (hiekkahenttuset):
200g margariinia tai voita (laktoositon)
150g sokeria
300g vehnäjauhoja
1 muna
Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää ja vatkaa tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa ja vatkaa tasaiseksi. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi ja ota ympyrämuotilla tai esimerkiksi lasilla taikinasta palloja. Painele taikinaympyrät voideltuihin leivosvuokiin tai muffinivuokiin tasaisesti (ja melko ohueksi kerrokseksi!) ja paista 175 asteisessa uunissa n. 15min kunnes pohjat ovat saaneet kevyesti väriä mutta eivät tummuneet. Kumoa pohjat pois vuuista hieman jäähtyneinä.

Mansikka-raparperihillo:
150 g ( 3 pientä vartta) raparperia
1 rkl vettä
350 g mansikoita
2 1/2 dl Dan Sukkerin hillosokeria
Viipaloi huuhdeltu raparperi (jos raparperit eivät ole ns. tuoretta satoa, kuori ne myös). Laita raparperit ja vesi kattilaan, kuumenna ja anna muhia n. 5min. Lisää jäiset mansikat ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää hillosokeri ja sekoita huolellisesti. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10min ja jäähdytä.

Täyte:
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 keltuainen
1 dl kuohukermaa (laktoositon)
100g voita
1tl vaniljasokeria
Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää joukkoon kuohukerma sekä keltuainen ja vispaa sekaisin. Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa ja muuttuu kiisseliksi. Jäähdytä kiisseli. Voit nopeuttaa jäähtymistä kylmässä vesihauteessa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi vaniljasokerin kanssa. Lisää vaahtoon pienissä erissä kiisseliä ja vatkaa tasaiseksi. Huom: täytettä ei tästä määrästä riitä kaikkiin leivoksiin, mutta sitä on nopea tehdä tarpeen mukaan lisää!

Leivosten kokoaminen:
Annostele pohjien päälle pieni annos (n. 0,5-1tl) hilloa. Annostele hillon päälle täytettä niin että pohjakupit täyttyvät siten, että niihin jää vielä pieni tila kuorrutteelle. Itselläni täytettä kului reilu yksi ruokalusikallinen pohjaa kohden, mutta täytteen menekki riippuu pohjien koosta. Tasoita täytteen pinta tasaiseksi. Sekoita kuorrutteeseen 4dl tomusokeria, 1rkl vettä ja 2½-3rkl mehutiivistettä. Sekoita tasaiseksi ja annostele täytteiden päälle. Ripottele päälle nomparelleja tai koristerakeita. Anna kuorrutteen hyytyä jääkaapissa tai pakastimessa.


HUOM 1: Leivokset voi pakastaa! Laita ne tällöin rasioihin, mutta älä pinoa leivoksia päällekäin. Ota huoneenlämpöön sulamaan reilu tunti ennen tarjoilua.

HUOM 2: Leivokset voi tehdä helposti myös gluteiinittomina. Leivokset kannattaa tällöin koota kertakäyttöisiin muffinssi- tai leivosvuokiin. Täyte, hillo ja kuorrute ovat gluteiinittomia, mutta tee pohjat näin: murskaa 200g gluteiinittomia keksejä tehosekoittimessa ja sekoita joukkoon 70g sulatettua margariinia. Painele tasaiseksi kerrokseksi vuokien pohjalle (ja myös reunoille jos taidot riittää :D) ja anna kovettua jääkaapissa ennen täytteen lisäämistä.

HUOM 3: Leivosten tekeminen ei ole vaikeaa mutta niihin menee aikaa. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen!


Saaristolaisleipä

Tätä saaristolaisleipää kaverini teki juhannuksena ja pakkohan resepti oli itsellekin imuroida! Tein leivät ruokakaupoista saataviin paperisiin leipävuokiin, joiden vetoisuus oli 1 litra/vuoka. Vuokia myytiin kolmen vuuan paketeissa ja taikinasta riitti täytettä kaikkiin niistä. Resepti on gloriasta ja aivan superhelppo, mutta tekemiseen pitää varata muutama tunti.


Saaristolaisleipä:
1 l piimää (laktoositon)
75 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi mikrossa. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Jaa taikina paperisiin leipävuokiin (ei tarvitse voidella). Asettele metallisen paistiritilän tai uunipellin päälle ja anna kohota leivinliinalla peitettynä 1 1/2 t.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin 1,5 tuntia. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Kääri leivät hieman kostutettuun sideharsoon ja laita muovipussiin ja jääkaappiin tekeytymään. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä. Leivät voi myös pakastaa!

Leipien kanssa tarjosin perinteistä oivariinia sekä basilika-raejuustolevitettä:

Basilika-raejuustolevite:
200g raejuustoa (laktoositon)
4 rkl suolaista voita
1 dl tuoretta basilikaa
½ tl mustapippuria myllystä

Laita kaikki aineet kulhoon ja survo sauvasekottimella tahnaksi. Anna olla jääkaapissa vähintään päivän ennen tarjoilua mutta levite säilyy myös useamman päivän.

Raparperibooli

Tämän ohjeen olen imuroinut dansukkerin sivuilta. Jos meinaat tarjota juomaa boolina juhlissa, kannattaa se kiireen välttämiseksi valmistaa jo edeltävällä viikolla, sillä se säilyy jääkaapissa hyvin ja maut sen kun paranee muhiessaan. Toimii myös janojuomana kesällä käytettäväksi sitruunakivennäisveden kanssa, jolloin se ei ole niin makeaa!


Ainekset
2 l paloiteltua raparperia
1 sitruuna
5 dl Fariinisokeria
3 tl sitruunahappoa (apteekista)
2 l kiehuvaa vettä
 kanelitanko
Lisäksi:
Sprite zero-limonadia
Leikkaa huuhdotut raparperin varret pieniksi paloiksi. Pese sitruuna. Kuori sitruunan keltainen kuori raparperipalojen joukkoon ja purista mehu. Mittaa joukkoon sokeri ja sitruunahappo sekä lisää kanelitangot. Kaada päälle kuuma vesi. Sekoita ja anna maustua huoneenlämmössä vuorokauden ajan.

Siivilöi juoma ja pullota. Säilytä viileässä. Laimenna tarjolle tuotaessa sprite zerolla suhteessa 1/3 raparperitiivistettä ja 2/3 limonadia. Tarjoile kannussa, johon olet laittanut sitruunaviipaleita, muutaman mansikan ja sitruunamelissan lehtiä.


 
VINKKI! Boolista siivilöity raparperi-sitruunamäski sopii käytettäväksi esimerkiksi tähän piirakkaan. Poimi tällöin vaan isoimmat sitruunankuoriviipalet ja kanelitangot pois :)

Appelsiinimokkapalat

Tämä resepti on alun perin Pirkasta, ja appelsiinin käyttäminen tuo perinteisiin mokkapaloihin ihan mukavan vivahteen! En kuitenkaan halunnut kuorrutteessa luopua tutusta ja turvallisesta (ja oi, niin maukkaasta) kahvin mausta, joten korvasin pirkan ohjeessa käytetyn appelsiinimehun kahvilla. Mokkapaloja tulee pellillinen.

Pohja:
200 g voita tai leivontamargariinia (laktoositon)
4 kananmunaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
3 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl appelsiinitäysmehua

Kuorrutus:
1,5 dl appelsiinimarmeladia
100 g margariinia
5rkl vahvaa kahvia
n. 4,5 dl tomusokeria
2 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
1rkl vaniljasokeria
koristerakeita

Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva varovasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi vuorotellen mehun kanssa. Vältä turhaa sekoittamista. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää joukkoon mehu, tomusokeri sekä kaakaojauhe. Levitä jäähtyneelle piirakkapohjalle ensin ohut kerros appelsiinimarmeladia, sitten pehmeä kuorrute. Koristele heti koristerakeilla. Siirrä jääkaappiin ja anna kuorrutteen kovettua reilun tunnin ajan.

Mun ruudut otti vähän nokkiinsa kun ilman suhteellinen kosteus oli juhlapäivänä 100%...

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Wilhelmiinapikkuleivät

Urakoin nyt viikonloppuna tarjottavaa syntymäpäivilleni. Vieraita oli tulossa parisenkymmentä ja tarjottavaa oli suunnitelmissani seuraavanlaisesti: mansikkasalaatti, perunasalaatti, siemennäkkäri, saaristolaisleipää, mokkapaloja, mansikkakakkua ja bebeleivoksia. Kuitenkin koin, että tarjoilupöytäni kaipasi vielä jotain "pientä naposteltavaa" joten päätin pyöräyttää nämä helpot wilhelmiinakeksit.

Wilhelmiinapikkuleivät:
200 g voita (laktoositon)
2 dl sokeria
1 keltuainen
2 rkl siirappia
3 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuainen ja siirappi edelleen vatkaten. Sekoita keskenään vaniljasokeri, leivinjauhe ja venhäjauhot  ja lisää taikinaseokseen. Sekoita tasaiseksi. Tee taikinasta n. 40cm pitkiä pötkylöitä uunipellille leivinpaperin päälle. Pötkylät leviävät uunissa, joten sopiva määrä on kaksi pötkylää per pelli. Taikinasta tulee yhteensä neljä pötkylää. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Leikkaa pötkylät veitsellä viistosti pikkuleiviksi heti kun tulevat uunista ja anna jäähtyä.




Siemennäkkäri

Äitini osti pari kuukautta sitten stockmannilta siemenillä terästettyä näkkileipää joka oli aivan superhyvää (ja kallista). Oli siis pakko kokeilla, jos sitä pystyisi tekemään tälläistä näkkileipää ihan omin kätösin. Omatekemäni oli rakenteeltaan vielä hieman siemenisempää kuin kaupassa myytävä mutta aivan superhyvää silti. Sopii nautittavaksi pelkältään tai pelkän levitteen kanssa, mutta sopii hyvin myös voimakkaiden juustojen kumppaniksi (pilko tällöin leipä pellillä pienemmiksi suupaloiksi).


Siemennäkkileipä:
3 munaa
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
1 dl leseitä (kolmen viljan- tai ruisleseitä)
½ dl mantelijauhetta
1 tl suolaa
1tl leivinjauhetta
pieni loraus tummaa siirappia
Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Lisää munat ja siirappi. Anna tekeytyä muutama minuutti. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskiosassa 150 asteessa 20 min. Leikkaa levy annospaloiksi heti otettuasi sen uunista. Nauti jäähtyneenä. Säilytä näkkileipää "löyhästi" (ei siis tiiviisti suljettuun rasiaan pakattuna) huoneenlämmössä.




perjantai 11. heinäkuuta 2014

Maissitortillat

Eilen oli tortillapäivä ja päätin välttää lisäaineita ja valmistaa tortillalätyt itse! (Kuitenkin käytin jauhelihalle valmista mausteseosta :D) Perinteisiin meksikolaisiin tortillalättyihin käytetään masa harina- maissijauhoja, joita itse ostin Ruohonjuuri-liikkeestä.

Kaikki meni hyvin niin kauan, kunnes taikinasta piti alkaa muotoilla lättyjä. Jaoin taikinan 10 osaan ja kaulitsin ne silikonisella alustalla. Lätyt repeilivät aluksi melko paljon ja kun lisäsin taikinaan vähän vettä se alkoi tarttua kaulimeen. Jotta lätyistä tulee tortillan näköisiä, kannattaa jakaa taikina n. 6 palaseen, kaulita ohueksi ja ottaa esimerkiksi pyöreällä kannella niistä tortillankokoisia "palasia", koska pelkästään kaulitsemalla et niistä pyöreitä saa. Ylijääneitä reunapaloja voi yhdistellä ja käyttää lisälättyjen valmistamiseen. Jauhopaketin kyljessä oli resepti, jota käytin itse, mutta tässä alla on hieman korjailtu versio!

Tortillat:
250 g masa harina -maissijauhoa
3,5 dl kuumaa vettä (johon on sekoitettu hieman paprikajauhetta ja ripaus currya)
1/4 kasvisliemikuutio
 
Täyte:
400g jauhelihaa + valmis tacomausteseos
1 nippusipuli varsineen, kuullota
3 tomaattia kuutioituna
½ kurkku kuutioituna
salaattia silputtuna
valmista taco-tomaattikastiketta
guacamolea
 
Sekoita ainekset ja anna levätä 15 min. Vaivaa taikinaa, kunnes koostumus on tasaisen pehmeä (ei kuiva!), eikä taikina tartu sormiin. Muovaile taikinasta tanko ja jaa se 6 palaseksi. Kauli palat pyöreiksi, 2-3 mm paksuiksi tortilloiksi. Ota esimerkiksi kattilankannella pyöreitä tortilloja taikinasta. Käytä reunat myös tortillalättyjen tekiemiseen. lättyjä tulee tästä reseptistä niiden koosta riippuen 8-10. Paista kuumalla, kuivalla pannulla n. 30 sekuntia per puoli. Tarjoile heti tai laita liinan alle odottamaan.
 
Voitele lätyt tacokastikkeella ja täytä haluamillasi täytteillä. NAUTI!

Loppuhuomiona: Lätyt olivat ihan hyviä mutta melko työläitä ja maissijauhoista tehdyt maistuivat hieman hassuille näin vehnätortilloihin tottuneelle. Taidan jatkossa pitäytyä valmisversioissa jotta aikaa jää enemmän täytteiden kanssa kikkailuun, mutta tuleepahan kokeiltua!
 

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kasvispiirakka ja kinkkupiirakka

Meinasi tuossa kesäkuun alussa iskeä pieni paniikki kun yhtenä perjantai-iltana mummi soitti, että huomenna lauantaina olisi tulossa vieraita ja heille pitäisi valmistaa kaksi suolaista piirakkaa. Eihän siinä vielä mitään, mutta piirakoiden piti olla laktoosittomia ja gluteiinittomia! Siinä meinasi melkein mennä jauhopeukalo keskelle kämmentä, mutta ei onneksi kuitenkaan. Päädyin tekemään lihaa sisältävän kinkku-juustopiiraan sekä kasvispiiraan että löytyisi jotain kaikille. Pohjan tein samanlaisena molempiin piiraisiin käyttäen luontaisesti gluteiinitonta jauhoseosta. Piirakat saivat kiitosta kuulemma niin vierailta kuin isäntäväeltäkin :)






Pohja (1kpl):
100g voita/margariinia (laktoositon)
2dl luontaisesti gluteiinitonta jauhoseosta
1/4 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
½ dl juustoraastetta (laktoositon)

Nypi huoneenlämpöinen rasva, jauhot ja suola muruseokseksi. Lisää joukkoon vesi ja juustoraaste ja sekoita käsin tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka ja jauhota se gluteiinittomalla jauhoseoksella. Painele taikina vuuan pohjalle ja reunoille ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

Kasvistäyte:
n. 100g purjoa
1 paprika
n. 25 kirsikkatomaattia
150 g yrttituorejuustoa (laktoositon)
¾ dl ruokakermaa (laktoositon)
3 munaa
3 tl luontaisesti gluteiinitonta jauhoseosta
3 dl juustoraastetta (laktoositon, esim emmental)
0,5 tl mustapippuria
silputtuna tuoreita yrttejä esim. persiljaa ja timjamia
ripaus chilijauhetta
½ tl aromisuolaa


Pilko purjo pieneksi ja kuutioi paprika. Kuullota molempia pienessä määrässä öljyä pannulla. Sekoita keskenään kerma ja tuorejuusto. Lisää joukkoon munat, juusto ja mausteet. Leikkaa kirsikkatomaateista n. 12 neljään osaan ja sekoita kermaseoksen joukkoon. Lisää seokseen myös kuullotetut sipuli ja paprika. Levitä esipaistetun pohjan päälle ja paista 20-25min 200 asteisessa uunissa. Koristele hieman jäähtyneenä ylijääneillä kirsikkatomaateilla ja ruohosipulisilpulla.



Kinkkutäyte:
n. 100g purjoa
1 punainen paprika
200g saunapalvikinkkua
½ dl tuoretta persiljaa
½ dl tuoretta timjamia
3 dl juustoraastetta (laktoositon, esim emmental)
3 munaa
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria


Pilko purjo pieneksi. Ota paprikasta 6 kpl "rengasviipaletta" ja kuutioi loppu paprikasta. Kuullota purjoa ja paprikaa öljytilkassa pannulla ja sekoita sitten keskenään kinkunpalaset, purjo-paprikaseos, yriti ja puolet juustoraasteesta ja levitä seos esipaistetulle pohjalle. Sekoita sitten keskenään maito ja kerma ja vispaa joukkoon munat, suola ja pippuri. Sekoita lopuksi joukkoon myös juustoraaste ja kaada muna-maito pohjan ja täytteiden päälle. Painele päälle paprikarenkaat ja paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia kunnes pinta on saanut väriä. Koristele tuoreilla meiraminlehdillä kun piirakka on jäähtynyt.














 

Raparperipiirakka mummin tapaan

Moi!
 
Raparperi on alkukesän herkku, josta saa tehtyä herkun jos toisenkin. Tämän reseptin olen perinyt mummiltani ja tähän reseptiin pätee sama sääntö kuin moneen muuhunkín: mitä helpompi resepti, sitä maukkaampi. Piirakkaa reseptistä tulee pellillinen.
 
Piirakan resepti sopii käytettäväksi kaikkien marjojen kanssa. Juurikin serkku soitti, ja kysyi reseptiä mustikoiden kanssa käytettäväksi. Myös omenapiirakka taittuu reseptillä kätevästi, tällöin omenoiden päälle kannattaa ripotella hieman kanelia. Happamien marjojen, kuten puolukoiden, viinimarjojen sekä raparperien päälle kannattaa vielä ripotella hieman sokeria. Piimänvihaajille tiedoksi: vaikka reseptiin tulee piimää, sitä ei huomaa mausta vaan se tuo ainoastaan kuohkean rakenteen piiraalle.

 
Raparperipiirakka mummin tapaan:
200g rasvaa (laktoositon)
4 lasillista vehnäjauhoja
2 lasillista sokeria
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1 (reilu) lasillinen piimää (laktoositon)
1 muna
 
HUOM! Terveellisemmän reseptistä saa kun käyttää rasvana margariinia ja rasvatonta piimää:)
HUOM2! Resepti on vanha ja sen vuoksi mittayksikkönä on käytetty lasillista. Yksi lasillinen on n. 2dl ja yksi reilu lasillinen n. 2,5dl.


Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva ja sekota kuivien aineiden joukkoon. Ota tätä muruseosta talteen 1 lasillinen. Sekoita jäljelle jääneeseen muruseokseen muna ja piimä. Levitä seos pellille ja ripottele raparperit tai marjat päälle. Sirottele täytteiden päälle n. 1-2rkl sokeria (+esimerkiksi kaneli) sekä muruseos. Paista 200 asteessa n. 30min. Helppoa kuin heinän teko ;)




Haukipullat

Moi!
Mulla on ollu nyt jo pari kuukautta päähänpinttymä että kalastamaan pitäisi päästä. Päätettiinkin sitten sunnuntaina ottaa soutuvene alle ja lähteä nauttimaan auringosta virvelin kera. Epätoivo meinas jo melkein iskeä kun saalista ei kuulunut mutta sitten koukkuun nappasi HAUKI! Aivan valtava hirmupetohan se oli, melkein ehkä jopa puolikiloinen :D
Pakkohan sitä oli sitten päästä maistamaan joten päätin pyöräyttää haukipullia, tästä ohjeesta ja haukimäärästä riittää 2-3 henkilölle. Resepti on tässä:


Haukipullat:
250g haukifileitä, nahattomana
0,5tl suolaa
ripaus valkopippuria
0,3dl korppujauhoja
1dl ruokakermaa (laktoositon)
½ rkl sitruunamehua
½ rkl soijakastiketta
1 muna
1 sipuli
paljon tilliä
Kermaviilikastike:
purkki kermaviiliä (laktoositon)
0,5tl aromisuolaa
ripaus valkopippuria
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 tl sinappia
1/2 tl sitruunamehua / 1-2rkl appelsiinimehua
reilusti tillisilppua


Leikkaa haukifileet pieniksi kuutioiksi ja jauha lihamyllyssä tai tehosekoittimessa muusiksi. Pilko sipuli mahdollisimman pieneksi ja kuullota öljyssä pannulla. Sekoita ruokakerma, korppujauhot, suola, valkopippuri, sitruuna ja soija keskenään ja anna turvota muutama minuutti. Sekoita joukkoon muna ja kuullotettu sipuli sekä haukimuussi ja silputtu tilli. Pyörittele pyöryköiksi (käsien kastelu välissä kylmällä vedellä estää ettei taikina tartu sormiin) ja litistä pyöryköitä hieman jolloin ne paistuu tasaisemmin myös sisältä. Paista rasvassa pannulla ja tarjoa salaatin, uusien perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.

ENNEN

JA JÄLKEEN



Juustokakku

Tässä on erittäin hyvä liivatteilla hyydytettävän juustokakun perusresepti, jota hieman muokkaamalla ja maustamalla saa muokattua sopivaksi erilaisiin tarkoituksiin.

Juustokakku on laktoositon ja gluteiinittomankin siitä saa käyttämällä pohjassa gluteiinittomia keksejä! Tällöin rasvaa kannattaa lisätä pohjaan hieman reilummin.


Pohja:
200g keksejä
85g voita tai margariinia

Murskaa keksit monitoimikoneessa murskaksi tai esimerkiksi laita ne muovipussiin ja murskaa kaulimella muovipussin päältä. Sekoita kulhossa sulatettu rasva ja keksit. Painele 22-24cm irtopohjavuuan pohjalle ja siirrä jääkaappiin.

Täyte:
1 dl sokeria
1 muna
500g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)
2,5 dl kermaa (laktoositon)
1 rkl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
0,5 dl kiehuvaa vettä
  
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa muna ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa hämmentämällä ja lisää se munavaahdon joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen liivatelehdet. Lisää liivatevesi munavaahtoon ohuena nauhana sähkövatkaimella sekoittaen. Kääntele lopuksi varoen kermavaahto seokseen ja levitä vuokaan keksipohjan päälle. Siirrä jääkaappiin ja anna kakun jähmettyä mieluusti yön yli mutta vähintään kolme tuntia.


 
Mangojuustokakku:
Käytä pohjana digestivejä tai esim bagstone-keksejä (myös maustetut dominot ovat hyviä, mutta eivät laktoosittomia). Korvaa maustamattomasta tuorejuustosta vaniljatuorejuustolla 250g.

Valmista kiille vauvojen mangososeesta näin: Liota 3 liivatelehteä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Kuumenna puoli desiä vettä kiehuvaksi ja liota siihen liivatelehdet. Sekoita rivakasti ohuena nauhana valuttaen liivatevesi 3dl vauvojen mangososetta (esim. piltti). Levitä tasaiseksi täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

 
Sitrusjuustokakku:
Käytä pohjana digestivejä tai esim bagstone-keksejä. Korvaa maustamattomasta tuorejuustosta sitruunatuorejuustolla 250g.

Levitä hyytyneen täytteen päälle tuoreita tai säilöttyjä mandariiniviipaleita valutettuna (2 prk). Jos käytät säilöttyjä mandariineja, kuumenna pieni osa sokeriliemestä kiehuvaksi ja sekoita siihen 3 kylmässä vedessä liotettua liivatelehteä. Sekoita keskenään liivate-sokeriliemi sekä sokeriliemi ja valuta mandariinien päälle. Anna hyytyä pari tuntia.

Voit valmista kiilteen myös esim. appelsiinimehusta kuumentamalla 4dl tuoremehua kiehuvaksi ja sekoittamalla siihen huolellisesti 4 kylmässä vedessä lioitettua liivatelehteä. Anna jäähtyä hyvin välillä sekoitellen.

 
Glögijuustokakku:
Käytä pohjana joulupipareita. Lisää täytteeseen munavaahto-tuorejuustoseoksen joukkoon 1rkl glögimaustetta.

Valmista kiille vedestä ja glögitiivisteestä näin: Liota liivatteita kylmässä vedessä 10min. Kuumenna 1,5dl vettä ja 3,5dl glögitiivistettä kiehuvaksi. Sekoita joukkoon pehmenneet liivatteet ja anna jäähtyä hyvin välillä sekoitellen. Levitä jäähtynyt seos hyytyneen täytteen päälle ja hyydytä vielä pari tuntia jääkaapissa.



Pullataikina, dallaspullat ja korvapuustit


Moi!

Musta on tullut kuuluisa perheen ja kavereiden kesken näiden pullien ansiosta. Pullista tulee erittäin mehukkaita ja maukkaita kun kohotusajoista ei pihistä ja täytteitä laittaa runsaalla kädellä! Resepti on alunperin Kinuskikissalta, mutta tehtyäni näitä muutamia kertoja oon tehnyt reseptiin pieniä parannuksia:)

Leivon yleensä pullataikinasta puolet dallaspulliksi tai pikkupulliksi ja puolet korvapuusteiksi.



Ainekset:

Pullataikina:
5 dl maitoa (laktoositon)
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 ½ rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voita tai margariinia sulatettuna (laktoositon)
n. 15 dl vehnäjauhoja


Korvapuustit:
½ pullataikinasta
100g pehmeää voita tai margariinia (laktoositon)
1½ dl fariinisokeria
runsaasti kanelia
(kardemummaa)

Dallaspullat:
½ pullataikinasta
100 g voita
1 ps vaniljakastikeaineksia (huom. ei-laktoositon!)
½ dl sokeria
200 g vaniljarahkaa
1 muna
¾ dl mantelirouhetta



Ohjeet:

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna ja liuota hiiva siihen. Sekoita maito-hiivaseokseen mausteet ja muna.



2. Lisää seokseen n. 11dl jauhoja ja sekoita ensin puuhaarukalla tai vispilällä ja kun sekoittaminen käy liian raskaaksi, alusta nyrkillä (tämä on myös erittäin terapeuttista ;D).

3. Lisää taikinaan sulatettu voi ja sekoita joukkoon. Lisää sitten loput jauhoista.



4. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa n. 35min



 5. Jos teet pikkupullia niin pyörittele kohonneesta taikinasta pieniä pullia käsiesi välissä ja asettele pellille. Anna kohota vielä 15min, voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa n. 8-10min.  



Dallaspullat:

1. Kaulitse puolet kohonneesta pullataikinasta suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
2. Sulata voi ja lisää siihen vaniljakastikeainekset, sokeri, vaniljarahka ja muna.



3. Levitä taikinalevylle, ripottele päälle mantelirouhe ja rullaa. Nipisele rullan saumakohta erittäin huolellisesti kiinni.
4. Leikkaa rullasta hyvänkokoisia viipaleita ja asettele ne joko pellille tai suuriin muffinssivuokiin (pullat pitävät muotonsa paremmin vuoissa).




5. Kohota pullia vielä 10-15min. Voitele munalla ja ripottele päälle mantelirouhetta tai raesokeria.
6. Paista 200 asteessa n. 15min tai kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita!





Korvapuustit:

1. Kaulitse puolet kohonneesta pullataikinasta suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
2. Pehmitä voi mikrossa pehmeäksi mutta älä sulata täysin!
3. Levitä voi taikinalevylle, ripottele päälle fariinisokeri ja levitä se veitsellä tasaikseksi. Ripottele päälle runsaasti kanelia.


4. Rullaa taikinalevy ja nipistele sauma erittäin huolellisesti kiinni. Leikkaa hyvänkokoisiksi viipaleiksi, asettele pellille ja kohota vielä 10-15min.

5.  Voitele munalla ja paista 200 asteessa n. 10min.



Nauti!