tiistai 8. joulukuuta 2015

Perinteinen piparitaikina


Piparitaikinoita tuppaa olemaan yhtä monenlaisia kuin leipureitakin. Tässä on kuitenkin resepti minun piparitaikinaani, jolla saadaan helposti kaulittavia pipareita, joihin paistuu kaunis ruskea väri ja joissa maistuu rakkaus ja joulu.






200g voita (laktoositonta)
2,5 dl sokeria
1,5 dl tummaa siirappia
2 luomumunaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 tl jauhettua kanelia
2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua neilikkaa
2 tl jauhettua pomeranssinkuorta
1 tl kardemummaa


Mittaa suureen paksupohjaiseen kattilaan voi paloiteltuna, sokeri sekä siirappi. Kuumenna vain sen verran, että voi sulaa ja saat sekoitettua aineet keskenään tasaiseksi! Anna jäähtyä.


Sekoita joukkoon munat yksitellen esimerkiksi puuhaarukalla. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja mausteet. Lisää jauhoseosta muna-voiseokseen noin desilitra kerrallaan. Jos voimasi loppuvat, etkä saa käytettyä puuhaarukkaa sekoittamiseen, siirry hämmentämään kädelläsi.


Kun taikina on koostumukseltaan tasainen "pallo", kumoa se kelmun päälle ja paketoi tíiviiseen pakettiin. Nosta yön yli jääkaappiin tekeytymään.


Taikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Voit myös pakastaa taikinan tässä vaiheessa.


Leikkaa taikinasta noin 1/4 ja kaulitse se jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Ota piparimuoteilla kuvioita, ja nosta ne lastalla leivinpaperin päälle. Jätä hieman kohoamisvaraa.


Kuumenna uuni 200 asteeseen ja paista pipareita uunin keskitasolla noin 5min kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Jos piparisi ovat pieniä, voi paistoaika olla 3-4min. Jos taas teet suuria ja paksuja piparkakkuja, venyy paistoaikakin noin 7-8 minuuttiin.


Anna pipareiden jäähtyä ja koristele ne halutessasi esimerkiksi pikeerillä ja nonparelleilla.


Nauti kuuman glögin kanssa ja huumaannu kodissasi leijuvasta joulun tuoksusta ja tunnelmasta!






lauantai 5. joulukuuta 2015

Pipariset mokkapalat

Resepti, jossa yhdistyvät mokkapalojen mehevyys ja helppotekoisuus sekä ihanat joulun mausteet ei voi mennä pieleen! Kokeile ja nauti.


Tämä resepti on tehty omalle uunilleni, joka on 60cm leveä, joten sen peltikoko on suuri. Normaalikokoiselle uunille (50cm leveä) tällä ohjeella tulee melko paksuja mokkapaloja, jolloin paistoaika saattaa olla pidempi. Myöskin kuorrutuskerros on tällöin paksu, mutta mikäs sen parempaa!





Pohja:
5 munaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl tummaa siirappia
200 g voita
5 tl piparkakkumaustetta
2 dl kylmää kahvia (tai maitoa)




Kuorrutus:
500 g tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta
75 g voita
7,5 rkl kahvia


Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Helpoiten tämä käy yleiskoneella. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, piparkakkumausteet ja vaniljasokeri. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon siirappi.

Kääntele muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen jauhoseosta, kahvia sekä jäähtynyttä voi-siirappiseosta. Levitä taikina uunipellin päälle leivinpaperille ja nosta uunin keskitasolle. Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tiedät, että pohja on kypsä, kun se on saanut hieman väriä ja pistäessäsi puutikun sen keskelle tikkuun ei jää taikinaa.

Valmista kuorrute. Sulata pienessä, paksupohjaisessa kattilassa voi ja lisää kahvi sen joukkoon. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Levitä kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle. Jos haluat, voit koristella mokkapalat perinteiseen tapaan nonparelleilla, kun kuorrutus on vielä kosteaa. Anna kuorrutteen hyytyä kunnolla jääkaapissa, mokkapalat ovat valmiita leikattavaksi parin tunnin kuluttua.

Halutessasi voit koristella mokkapalat kuten kuvassa: leikkaa jäähtyneet mokkapalat annospaloiksi, nosta päälle koristeltu joulupipari ja siivilöi päälle tomusokeria.
Jouluisia leivontahetkiä!



keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kaalilaatikko

Tässäpä perinteisen, pitkäänhautuneen kaalilaatikon ohje. Kaalilaatikko jakaa mielipiteitä, mutta minulle se on yksi syksyn ykkösruuista! Vegeversion siitä saa helposti korvaamalla jauhelihan soijarouheella tai esimerkiksi härkäpapurouheella.








Perinteinen kaalilaatikko

1 iso keräkaali
400g jauhelihaa tai 2,5dl soijarouhetta
1/2 tl mustapippuria
2 sipulia
(3 porkkanaa)
1 dl puuroriisiä
Ripaus suolaa
1 dl siirappia
2 tl meiramia
2 lihaliemikuutiota
1l vettä






Suikaloi kaali haluamasi kokoisiin palasiin. Paista siihen hieman väriä kuivassa suuressa padassa, lisää vettä ja suolaa ja hauduta pehmeäksi. Kaada vesi pois padasta.



Silppua sipulit ja kuullota niitä öljytilkassa. Lisää jauheliha. Jos käytät soijarouhetta, turvota sitä 10min kiehuvassa vedessä ja kaada ylimääräinen vesi pois. Käytä turvotettua soijarouhetta kypsän jauhelihan tapaan. Kuutioi kuoritut porkkanat ja lisää ne pannulle jauhelihan ja sipulin joukkoon. Mausta meiramilla ja mustapippurilla.



Keitä riisiä noin 3dl hieman suolattua vettä niin, että riisi jää hieman raa'aksi.


Sekoita suuressa padassa kaali, jauheliha-sipuli-porkkanaseos sekä riisi. Sekoita toisessa astiassa kiehuva vesi, liemikuutiot ja siirappi ja hämmentele, kunnes liemikuutiot ovat sulaneet joukkoon. Kaada liemi kaaliseoksen joukkoon.



Paista laatikkoa 200 asteisessa uunissa tunti, jonka jälkeen alenna lämpöä 120 asteeseen ja jatka paistamista kaksi tuntia (tai enemmän). Jos pinta tuntuu tummuvan liikaa, peitä pata kannella tai foliolla.



Nauti kaalilaatikkoa viileänä syysiltana hieman sokeroidun puolukkasurvoksen kanssa. Kuvia myöhemmin!




tiistai 21. heinäkuuta 2015

Terveelliset tarjottavat juhliin

Moi!

Koko kesän olen leiponut toinen toistaan maittavampia herkkuja. Halusin kuitenkin omien syntymäpäivieni kunniaksi kehitellä reseptejä, jotka olisivat niin terveellisiä kuin mahdollista.







Reseptit löydät:

kylmäsavulohi-munakasrulla
täysjyvä-pataleipä
siemennäkkileipä
punajuurihummus
guacamole

rasvaton ja sokeriton mansikkakakku
mansikkamarengit
salmiakki-lakritsimarengit
täysjyvä-kuningatarpiirakka








punajuurihummus ja guacamole

Nämä levitteet sopivat hyvin tarjoiltavaksi siemennäkkileivän tai täysjyväisen tuorean pataleivän kanssa!

Mokoma kuva otti ja tärähti....
Punajuurihummus:
1 tlk kikherneitä (380g)
100g etikkapunajuuria (kuutioina tai suikaleina)
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
1,5 rkl tahinia
½ tl juustokuminaa
½ tl suolaa

Valuta kikherneet ja huuhtele ne. Hienonna kuorittu valkosipulinkynsi veitsellä.Soseuta kikherneet, punajuuret ja valkosipuli sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut ainekset. Maista maku (suolaisuus, sitruunaisuus) ja nauti!


Guacamole:
3 kypsää avocadoa
1 tomaatti
1 sipuli
1 chili
½ paprika
½-1 limen mehu
1 dl hienonnettua persiljaa
½ tl suolaa
pippuria

Halkaise avokadot, poista siemenet ja koverra puolikkaat lusikalla. Kuori tomaatti. Leikkaa avokadot ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Halkaise chili, poista kalvot ja hienonna.

Sekoita kulhossa kaikki ainekset. Mausta limetinmehulla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla. 

Itse halusin oman guacamoleni olevan levitteeksi soveltuvaa joten surautin sen sauvasekoittimella tahnaksi :)

Salmiakkiset lakritsimarengit tai lakritsiset salmiakkimarengit

Tässä ohje salmiakin ja lakritsin ystäville. Marengit häviävät pöydästä hujauksessa ja kaiken kukkuraksi ovat vielä terveellisempiäkin kuin salmiakkimakeiset tai lakritsi.


4 kananmunanvalkuaista
3 dl mansikanmakuista tomusokeria½ tl omenaviinietikkaa
1 dl turkinpippurirouhetta
1 tl lakritsijauhetta

Vatkaa valkuaiset jäykäksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri pienissä noin ruokalusikallisen erissä koko ajan vatkaten. Lisää viinietikka ja lakritsijauhe ja vatkaa vielä noin kymmenen minuuttia, kunnes marenki on jämäkkää ja kiiltävää. Kääntele varoen joukkoon turkinpippurirouhe.Siirrä marenki pursotinpussiin ja pursota ruusukkeita uunipellille. Ripottele pinnalle nonparelleja.
Paista marenkeja uunin keskitasolla 100 asteen kiertoilmalla noin puolitoista tuntia. Seuraa välillä, että marengit eivät pääse tummumaan pinnasta. Sammuta uuni ja jätä marengit kuivumaan uunin jälkilämpöön.

Mansikkamarengit

Maittavia maidottomia ja gluteenittomia mansikanmakuisia herkkuja! Säilytä tiiviissa rasiassa sillä marengit ottavat helposti kosteutta ja nahistuvat. Koristele halutessasi nomparelleilla. Tästä ohjeesta tulee kaksi pellillistä pieniä marenkeja, eli noin 100 kpl.



4 kananmunanvalkuaista
3 dl mansikanmakuista tomusokeria
½ tl omenaviinietikkaa


Vatkaa valkuaiset jäykäksi vaahdoksi ja lisää mansikkatomusokeri pienissä noin ruokalusikallisen erissä koko ajan vatkaten. Lisää viinietikka ja vatkaa vielä noin kymmenen minuuttia, kunnes marenki on jämäkkää ja kiiltävää.
Siirrä marenki pursotinpussiin ja pursota ruusukkeita uunipellille. Ripottele pinnalle nonparelleja.


Paista marenkeja uunin keskitasolla 100 asteen kiertoilmalla noin puolitoista tuntia. Seuraa välillä, että marengit eivät pääse tummumaan pinnasta. Sammuta uuni ja jätä marengit kuivumaan uunin jälkilämpöön.



Vähärasvainen täysjyvä-kuningatarpiirakka

Maukasta, mehevää ja terveellistä piirakkaa! Tällä ohjeella voit tehdä niin mustikka- tai puolukkapiirakan kuin vaikkapa raparperirahkapiirakan. Tyyli on vapaa!

Ohjeen rasvana käytin rypsiöljyä, joka on miedon makuista ja sisältää hyviä pehmeitä rasvoja. Makeutukseen käytin steviavalmistetta.

Koristeluun käytin maitohorsman kukkia, jotka ovat syötäviä :)

Pohja:

3 dl neljän viljan hiutaleita
1½ dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl steviaa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 dl rasvatonta maitorahkaa
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
75 g öljyä (3/4dl)

Täyte:
4-5 dl marjoja (minä käytin mustikkaa ja vadelmaa)
300g rasvatonta rahkaa
1 dl steviaa
1 kananmuna
½ tl vaniljajauhetta

Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään ja lisää maitorahka sekä öljy. Painele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Minä käytin halkaisijaltaan 28cm silikonivuokaa, jolloin sitä ei tarvinnut voidella. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.

Levitä marjat esipaistetun pohjan päälle. Jos käytät pakastemarjoja, pyöräytä niiden sekaan kulhossa 1rkl perunajauhoja ennen levittämistä pohjan päälle. Sekoita rahkatäytettä varten maitorahka, kananmunat, stevia ja vaniljajauhe. Kaada marjojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoile!

Rasvaton ja sokeriton mansikkakakku

Tämä mansikkakakku sai kehuja vaikkakin leipuri on aina kriittinen omia luomuksiaan kohtaan. Ensimmäisillä pohjilla olisin heittänyt leppäkeihästä jos niiden rakenne vaan olisi ollut heitettävissä. Niistä tuli nimittäin niin murenevia, että rakenne muistutti muromysliä. Hieman reseptiä muokattuani sain aikaan pohjat, jotka pysyivät kyllä hienosti kasassa, mutta olivat niin kovia, että leikkaaminen oli mahdotonta. Koska juhliin oli vielä päivä aikaa, päätin laittaa pohjat jääkaappiin mehustumaan yön yli, jolloin niistä tuli leikattavia (kunhan käytössä oli riittävän terävä veitsi).

Kakun tayte ei ole täysin rasvaton, sillä käytin siihen hieman vaahdotettua kermaa. Jos haluat täysin rasvattoman kakun, käytä pelkästään maitorahkaa.

Makeutuksena käytin itse steviaa. Voit käyttää haluamaasi sokeria tai makeutusainetta.



Pohja:
11 dl kaurahiutaleita (gluteeniton)
2 dl jauhoja (gluteenittomia/kaurajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
4-5 dl makeutusjauhetta/sokeria
4 munaa
4 dl rasvatonta maitoa tai appelsiinimehua
½ tl vaniljajauhetta

Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon munat sekä maito tai mehu. Maista makeuden riittävyys. Jaa taikina kahtia ja painele se kahdelle isolle uunivuualle tai pienehkölle uunipellille. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia ja jätä vielä uunin pois laittamisen jälkeen hetkeksi jälkilämpöön. Anna jäähtyä.

Levitä pohjille sokeritonta omenasosetta (jonka olet makeuttanut esimerkiksi stevialla) ja nosta pohjat yöksi jääkaappiin mehevöitymään.

Viipaloi 1-2l mansikoita. Vaahdota 2dl kermaa ja sekoita joukkoon 500g laktoositonta, rasvatonta rahkaa. Mausta sokerilla ja vaniljalla. (Itse värjäsin myös oman rahkani hennon vaaleanpunaiseksi.) Levitä jääkaapissa olleen pohjan päälle kerros rahkavaahtoa sekä viipaloituja mansikoita. Nosta toinen keksipohja päälle ja levitä senkin päälle rahkaa ja koristele mansikoilla, pensasmustikoilla sekä sitruunamelissan lehdillä!

Vieraita helpottaaksesi voit leikata kakun terävällä veitsellä jo valmiiksi pieniksi neliöiksi.

Munakasrulla kylmäsavulohitäytteellä

Moi!

Tämä terveellinen kylmäsavulohi-munakasrulla sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Itse tarjosin tätä kahvipöydän pikkusuolaisena. Yhdestä rullasta riittää ateriana noin neljälle ja pikkusuolaisena (jos tarjolla on muutakin suolaista) jopa kymmenelle.

Makumaailma pyörii kylmäsavulohen aromikkuuden, wasabin sähäkkyyden ja juuston pehmeyden ympärillä. Raikkautta on tuomassa rucolanlehdet!




Kylmäsavulohi-munakasrulla
5 dl maitoa
1,5 dl kaurajauhoja (glut.)
1tl leivinjauhetta
munaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Täyte:
150 g kylmäsavustettua kirjolohta
5 dl rucolaa
300g (rasvatonta) raejuustoa (lakt.)
1,5cm wasabitahnaa
2rkl sitruunamehua
½ tl yrttisuolaa
ripaus sitruunapippuria
ripaus valkopippuria
pari tippaa steviaa
nippu ruohosipulia


Sekoita leivinjauhe kaurajauhoihin. Mittaa maito kulhoon ja vatkaa joukkoon jauhot sekä munat. Lisää suola ja pippuri ja kaada seos leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa levy vähän jäähtyneenä toiselle leivinpaperille ja irroita varovasti pohjana toiminut leivinpaperi.

Viipaloi lohi. Huuhtele rucolat ja kuivaa ne. Surauta sauvasekottimella raejuusto tahnaksi tai käytä tuorejuustoa. Mausta juusto wasabilla, sitruunalla, yrttisuolalla, stevialla, sitruunapippurilla ja valkopippurilla. Levitä tahna jäähtyneen munakaslevyn päälle. Ripottele päälle silputtu ruohosipuli. Asettele tasaisesti pohjan päälle kylmäsavulohi ja ripottele päälle hieman silputut rucolanlehdet. Kääri tiiviille rullalle kääretortun tapaan. Nosta hetkeksi kylmään maustumaan. Voit tehdä rullan myös tarjoilua edeltävänä päivänä jääkaappiin valmiiksi!


Leikkaa lohi-munakasrulla paloiksi ja nosta tarjolle. Somista munaksrulla rucolanlehdillä, ruohosipulilla sekä sitruunan- ja limenviipaleilla.






Vähän taiteellisuutta loppuun :D

Gluteeniton siemennäkkileipä

Moi!

Tässä toivottu gluteeniton versio jo aikaisemmin julkaistusta siemennäkkileivän reseptistä. Aina yhtä hyvää! Sopii tarjottavaksi esimerkikis punajuurihummuksen tai vaikkapa voimakkaan mustaleimaemmentalin kanssa.

Alkuperiäisen, ruisjauhoihin tehdyn näkkileivän löydät täältä.



Gluteeniton ja terveellinen siemennäkkileipä
1 ½ dl kaurahiutaleita (gluteeniton)
1 dl kaurajauhoja (gluteeniton)

1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
4 dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää sitten lämmin vesi ja öljy. Anna turvota noin 5 minuuttia. Levitä uunipellille tasaisesti. Kannattaa kastella käsiä kylmällä vedellä niin levitys onnistuu vaivattomammin.

Paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia ja leikkaa annospaloiksi. Nosta sitten takaisin uuniin ja paista vielä 30-40 minuuttia. Paistoaika riippuu paljon uunista ja kannattaakin leikkaamisen jälkeen laittaa paistoaika munakelloon huomattavasti alakanttiin ensimmäistä kertaa paistettaessa. Seuraavilla paistokerroilla tiedät miten uunisi käyttäytyy ja osaat asettaa oikean paistoajan samantien!



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Täysjyvä-pataleipä

Maailman vaivattomin ja vaivaamattomin keino valmistaa leipää on padassa! Saat leivästä taivaallisen rapeakuorista sekä aromikasta - kiitos pitkän nostatusajan. Jos pataa ei ole, myös uuninkestävä kattila ajaa saman asian. Tai kannellinen uunivuoka.

Suurin osa internetin pataleipäresepteistä on tehty täysin vehnäjauhoihin. Leivästä tulee tällöin tottakai hyvää, mutta "pullaa". Itse syön mielummin terveelistä ja rouheista täysjyväleipää, joka hivelee makuhermojen lisäksi myös ruuansulatuselimistöäsi.




Täysjyvä-pataleipä:
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisrouhetta
½ dl pellavansiemeniä
3/4 tl kuivahiivaa (tai 12g tuorehiivaa)
vajaa 2 tl suolaa
4-4,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikinan kuuluisi olla pehmeää ja jopa hieman valuvaa, joten jos oma taikinasi ei ole, lisää siihen hieman vettä jotta saat aikaan haluamasi koostumuksen. Peitä kulho kelmulla ja leivinliinalla ja jätä huoneenlämpöön yön yli (12-18 h).

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja nosta pata sinne uunin lämpenemisen ajaksi kuumentumaan. 
Kumoa taikina erittäin runsaasti jauhotetulle työtasolle ja muotoile siitä pyöreähkö. Kun uuni on valmis, nosta pata pöydälle ja nosta leipä pataan. Älä pelästy vaikka leipä ei olisi kaunis tai kohonnut - uunissa tapahtuu ihmeitä!

Nosta padan päälle kansi ja laita uuniin. Paista kannen kanssa 30min jonka jälkeen ota kansi pois ja jatka paistamista 10-15 minuuttia. 

Nosta valmis leipä ritilälle (siitä kuuluu kumahdus kun napautat leipää pohjaan). Älä peitä leivinliinalla jos haluat säilyttää leivän rapeuden.
Anna jäähtyä ennen leikkaamista.

Kylmäsavuhärkäpiirakka



Pohja:100g voita/margariinia (laktoositon)
2dl luontaisesti gluteiinitonta jauhoseosta
1/4 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
½ dl juustoraastetta (laktoositon)

Nypi huoneenlämpöinen rasva, jauhot ja suola muruseokseksi. Lisää joukkoon vesi ja juustoraaste ja sekoita käsin tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka ja jauhota se gluteiinittomalla jauhoseoksella. Painele taikina vuuan pohjalle ja reunoille ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

Täyte:
1 sipuli
1 paprika125 g kylmäsavustettua härkää
200 g raejuustoa
1 ½ dl emmental-juustoraastetta
2 munaa
2 dl kolme sipulia-ruokakermaa
1 dl persiljasilppua
2 tl piparjuuritahnaa
mustapippuria

Pinnalle:
1 dl emmentalia raasteena

Koristelu:
persiljaa, oreganoa, kylmäsavuhärkää, tomaattia



Hienonna sipuli ja paprika ja kuullota niitä hetken aikaa pannulla. Leikkaa poro pieniksi kuutioiksi. Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle emmentalia. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suojaa foliolla, jos pinta tummuu liikaa. Nauti lämpimänä tai kylmänä!
Samaiseen tilaisuuteen valmistin myös gluteenittoman kasvispiirakan. Resepti täällä!

lime-juustokakku



Limejuustokakku
24 cm vuoka


Pohja
1 pkt (150 g) Semper Kauradigestive (glut.)
75 g voita sulatettuna


Täyte:
5 liivatetta
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl limen mehua (vajaan 3 limen mehu)
1 ½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Koristelu:

Kiille:
3 liivatetta
2 ½ dl sokeroitua laimennettua limen mehua (josta limemehua vajaa ½ dl, sokeria saman verran)
pari tippaa vihreää elintarvikeväriä

Tai
2dl vaahdotettavaa vaniljakastiketta
1 limen raastettu kuori
sokeria

Murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Painele irtopohjavuuan pohjalle ja nosta jääkaappiin.

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto ja kermavaahto varoen sekaisin.

Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. Jos haluat, voit värjätä massan vihreällä elintarvikevärillä. Yhdistä sitten tuorejuustoseos kerma-valkuaisvaahtoon.

Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin n. 3 tunniksi.

Valmista haluamasi kuorrute.
Jos valmistat kiilteen: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limettimehu, sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Kiehauta n. ½ dl mehusta ja sulata siihen liivatelehdet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Jäähdytä - kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa. Kaada sitten täytteen päälle lusikan kautta. Siirrä jääkaappiin hyytymään.

Vaihtoehtoisesti vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja mausta se limenkuorella ja haluamallasi määrällä sokeria.

Koristele esimerkiksi limenkuorisuikaleilla!

Lohikeitto


Tällä reseptillä on meillä tehty lohikeittoa monet monet kerrat ja sitä on tarjottu niin arkena kuin juhlissakin. Aina yhtä hyvää! Resepti on lähes perinteinen ja maustamista helpottamassa on valion maustettu ruokakerma. Kannattaa kokeilla myös muita maustettuja ruokakermoja :) Lohikeiton kanssa sopii hyvin uunituoreet sämpylät, joihin löydät reseptejä muun muassa täältä, täältä, ja täältä. Alla olevan kuvan sämpylät on tehty kauraisten sämpyläjauhojen kyljestä löytyvällä reseptillä, jonka löydät täältä.




Lohikeitto

1 kg kiinteitä perunoita

2 sipulia

2 isoa porkkanaa

1,4 l vettä

2-3 kalaliemikuutiota

10 maustepippuria

5 valkopippuria

1-2 laakerinlehteä

1 kg lohta kuutioina

2,5 dl Valion kolme yrttiä -ruokakermaa

1 ruukku tilliä

Kuori perunat ja paloittele ne sopiviksi suupaloiksi.

Kuori ja hienonna sipuli.

Kuori ja paloittele porkkanat pieniksi kuutioiksi.

Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää peruna- ja porkkanapalat ja kuullota hetki. Lisää vesi, liemikuutiot ja mausteet ja anna kiehua, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä.

Lisää lohikuutiot ja anna kypsyä (noin 10min). Lisää kerma sekä tuore tilli. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia. Tarkista lohen kypsyys ja maku. Nauti höyryävän kuumana tuoreiden sämpylöiden kera!









keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sieni-kaalilaatikko



SIENI-KAALILAATIKKO
n. 1 kg kaalia
2 kpl sipulia
1 l tuoreita tai 2dl kuivattuja suppilovahveroita
2 porkkanaa
2 rkl öljyä
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria myllystä
1 rkl timjamia
2 kananmunaa
7 dl maitoa
Leikkaa kaali viipaleiksi. Laita kaalit kattilaan, jossa on vähän vettä. Höyrytä kannen alla, kunnes kaali pehmenee. Kuori ja hienonna sipuli sekä paloittele sienet. Paista sienet, porkkanat ja sipuli panulla öljyssä. Mausta liemikuutiolla ja pippurilla sekä timjamilla. Sekoita kaali ja muut aineet ja kaada vuokaan. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää maito ja loput suolasta. Kaada munamaito vuokaan. Kypsennä 200 asteessa uunin keskiosassa 45-60 min.


Ratatouille

Tässä resepti herkulliseen ja terveelliseen perinteiseen ranskalaiseen kasvisruokaan! Sopii tarjottavaksi riisin ja tuoreen patongin kera.









Ratatouille (riittää 5-6 hengelle)
2 munakoisoa
1 tl suolaa
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
2 isoa sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl mustapippuria
1-2 rkl kuivattua basilikaa
1-2 rkl kuivattua timjamia
1pkt tomaattimurskaa


Pese munakoisot ja kuutioi ne melko reilunkokoisiin kuutioihin. Aseta isoon siivilään ja kääntele joukkoon 1tl suolaa. Jätä valumaan noin tunniksi. Käsittele sillä aikaa muut kasvikset.
Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulit. Pese ja viipaloi paprikat sekä kesäkurpitsa.
Lämmitä pannulla loraus oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulit läpikuultaviksi porkkanoiden kanssa. Lisää paprikat. Lisää lopuksi valuneet munakoisot sekä kesäkurpitsa.

Kääntele kasviksia pannulla noin 10 minuuttia, kunnes kaikki kasvikset ovat hieman pehmenneet. Lisää sitten joukkoon tomaattimurska sekä mausteet ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat saavuttaneet haluamasi pehmeysasteen.

Tarjoa ratatouille esimerkiksi keitetyn riisin kanssa ja koristele annos tuoreella basilikalla. Kylkeen sopii tuore patonki ranskalaiseen tapaan sekä raikas valkoviini. Meillä oli tarjolla myös lehtikaalisalaattia.













maanantai 25. toukokuuta 2015

Vegaanin suklaakuppikakut


Ainekset:
150g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,25 dl soijamaitoa
75g sokeria
70 ml juoksevaa kasvirasvavalmistetta
40g tummaa kaakaojauhetta
50g mantelirouhetta
50g tummaa siirappia
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa

Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe, sokeri, kaakao, mantelit, vaniljasokeri, suola). Lisää joukkoon soijamaito, kasvisrasvavalmiste sekä siirappi ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin (itselläni tuli 12 kpl). Paista  uunin keskitasolla kiertoilmalla ensin 175 asteessa 20min jonka jälkeen alenna lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista noin 5min. Kokeile kypsyys puutikulla. Anna jäähtyä.

Sulata mikrossa 50g vegaanista tummaa suklaata ja levitä se muffinssien päälle. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita ja anna suklaan kovettua. Nauti!

Mokkapalat


Pohja:
200 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus ja koristeet:
100 g voita tai margariinia
6 dl tomusokeria
¾ dl kahvia
3 rkl kaakaojauhetta


Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa, muista siivilöidä jauhot! Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle levyksi ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min.

Valmista kuorrute. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna liedellä sekoitellen, kunnes seos kiehahtaa. Jäähdytä kuorrutetta hieman. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita lastalla. Jos haluat käyttää koristeluun nonparelleja, levitä ne kuorrutteen päälle kun se on vielä kosteaa. Anna jähmettyä ja leikkaa levy paloiksi.

Koristele mokkapalat vaihtoehtoisesti tomusokerilla ja tuoreilla marjoilla!

Suklaahippukeksit


125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
 100 g tummaa suklaata (laktoositonta!)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan muutamassa erässä. Rouhi suklaat monitoimikoneessa (hienoa rouhetta) tai veitsellä (karkeampaa rouhetta) ja sekoita taikinaan.

Pyörittele taikinasta palloja jauhotetuilla käsillä ja painele ne hieman litteämmiksi. Pieniä, kahvipöytään sopivia keksejä saat noin 1cm x 1cm kokoisista palloista.

Paista 200 asteessa pikkuleipien koosta ja paksuudesta riippuen 5-8 minuuttia.

Anna jäähtyä ja nauti!

Täytekakku

Tarkemmat kuvalliset ohjeet löydät täältä.

Vinkki: Kaksuta saat gluteenittoman käyttämällä pohjaan vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Laktoosittoman saat käyttämällä laktoosittomia maitotuotteita!

Pohja:
5 kananmunaa
saman verran sokeria
saman verran gluteenitonta jauhoseosta (2/3) + perunajauhoja (1/3)
1,5 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota 24-26cm irtopohjavuoka tai käytä silikonista. Ota esille kolme samalaista lasia ja riko ensimmäiseen lasiin 5 huoneenlämpöistä munaa. Mittaa toiseen lasiin sokeria niin että munien ja sokerin pinnat ovat samalla tasolla. Mittaa kolmanteen lasiin jauhoja siten että vaihtoehtoisesti: perunajauhoja on n. 50% ja venhäjauhoja toiset 50% TAI gluteenitonta jauhoseosta on noin 2/3 ja perunajauhoja noin 1/3 ja jauhojen pinta on samalla tasolla kuin munien ja sokerin.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista silloin, kun vatkaimen kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan ja kun kokeilet vaahtoa sormiesi välissä, et tunne sokerinkiteitä. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja siivilöi varovasti sekoitellen muna-sokerivaahdon joukkoon. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40min. Jos pohja tummuu liikaa, suojaa se foliolla. Älä kuitenkaan avaa uuninluukkua ennen kuin pohja on ollut uunissa 20 minuuttia! Anna jäähtyä.

Täyte 1 (sitruunatäyte):
½ sitruunan kuori ja mehu (n. 3 rkl)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maustamatonta jugurttia
½ prk maitorahkaa
3/4 dl sokeria
2rkl vaniljakreemijauhetta
2 valkuaista

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, rahka, sitruunankuori, sitruunan mehu ja sokerit. Lisää vaniljakreemijauhe. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto nuolijalla varovasti sekoittaen.

Täyte 2 (kinuskitäyte):
1 dl vispikermaa
3/4dl fariinisokeria
1dl vispikermaa

Mittaa kattilaan kerma (1dl) ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna pulpahtaa. Nosta kattila tämmän jälkeen kylmään vesihauteeseen ja kun seos on jäähtynyt, siirrä kattila jääkaappiin. Vatkaa kerma (1dl) vaahdoksi. Vatkaa täysin kylmä kerma-fariinisokeriseos vaahdoksi. Yhdistä vaahdot.

Lisäksi:
1dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
mansikoita

Kakun kokoaminen:
Aloita leikkaamalla täysin jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Laita ylin osa paistovuokaan ja kostuta vaniljasokerilla ja sitruunalla maustetulla vedellä. Levitä päälle kinuskitäyte ja viipaloidut mansikat.
Aseta päälle keskimmäinen pohja ja litistä kevyesti. Kostuta taas ja levitä päälle sitruunatäyte sekä viipaloidut mansikat.
Aseta päälle pohjan pohjapala ja kostuta se. Kääri elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin odottamaan. 

Kumoa kakku vuuasta tarjoilulautaselle. Vaahdota vispikerma ja sekoita siihen maitorahka. Mausta vaniljasokerilla. Levitä seos kakun reunoille ja pinnalle ja koristele reunat pursottamalla. Laita kakun päälle kokonaisia mansikoita ja koristele halutessasi kakun reunat mantelirouheella. Nauti!

Lusikkaleivät


Taikina:
200 g voita tai margariinia
2 ½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Väliin:
Mansikkamarmeladia / omenamarmeladia

Koristelu:
Dansukker Siro erittäin hienoa kidesokeria

Sulata rasva kattilassa ja anna kiehua n. 5 min, kunnes se on saanut hieman väriä ja vaahto on laskeutunut. Lisää sokeri ja anna jäähtyä. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää vatkaimella sekoittaen voi-sokerivaahtoon.
Ota taikinaa teelusikkaan, painele se tasaiseksi, irrota ja aseta leivinpaperille pellille 1 cm:n välein kupera puoli ylöspäin.
Paista uunin keskiosassa 175 asteessa vaaleanruskeiksi, 10 - 12 min.
Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pinnalle marmeladia. Paina vastakkain toisen puolikkaan kanssa.
Kierittele lusikkaleivät hienossa sokerissa.

Itse täytin puolet kekseistä omena- ja puolet mansikkamarmeladilla. Veljen kommentin mukaan mansikkaiset olivat parempia! :D

Päärynä-kinuskijuustokakku

Pohja
1 pkt (150 g) Semper Kolakeksejä (glut.)
75 g voita sulatettuna

Täyte
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa päärynä-kinuski
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle
1 dl vispikermaa
1 dl fariinisokeria
viinirypäleitä  

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi.
Taputa seos leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24 cm).

Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen pehmenemään n. 10 min ajaksi.
Vaahdota kerma. Yhdistä rahka ja sokerit.
Valuta vesi liivatelehdistä. Sulata ne pienessä kattilassa kiehuvan kuumaan veteen (1 rkl). Lisää liivateseos rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää viimeisenä kermavaahto varoen käännellen. Kaada täyte vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa 4 - 6 t tai seuraavaan päivään.
Irrota kakku vuoasta. Siirrä tarjoiluvadille.

Keitä kattilassa kermaa ja fariinisokeria noin viiden minuutin ajan ja anna jäähtyä. Lusikoi kakun päälle ja koristele vihreillä ja tummilla viinirypäleillä. Nauti!

Raparperi-appelsiinijuustokakku


Vinkki: Saat kakusta gluteenittoman, kun käytät pohjaan gluteenittomia keksejä!

Pohja
1 pkt (150 g) Semper Kolakeksejä (glut.)
75 g voita sulatettuna

Täyte
 400g appelsiinituorejuustoa
4 dl vispikermaa
1 tl vanilliinisokeria
4 liivatelehteä
yhden appelsiinin mehu puristettuna (noin 1dl) 

Pinnalle
250 g tuoretta raparperia
1 dl vettä
3/4 dl sokeria
3 liivatelehteä
mansikoita

Ohjeet:
1. Murskaa keksit hienoksi muruksi.
2. Sulata voi ja sekoita voisula keksimurujen joukkoon.
3. Kiinnitä irtopohjavuoan pohjan (halkaisija 24 cm) päälle leivinpaperi. Levitä keksimurut vuokaan ja taputtele tasaiseksi pohjaksi. Nosta vuoka jääkaappiin. 
4. Pane täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.
5. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
5. Kuumenna appelsiinimehu pienessä kasarissa. Purista liivatelehdistä vesi tarkkaan pois ja liuota lehdet mehuun. Anna seoksen hiukan jäähtyä ja kaada se ohuena nauhana vatkaimella sekoittaen juuston joukkoon. Kääntele joukkoon varovasti kermavaahto. Levitä täyte kovettuneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta vuoka kylmään hyytymään (muutamaksi tunniksi vähintään).  
6. Paloittele raparperin varret kasariin 1-2 sentin paloiksi. Mittaa päälle vesi ja sokeri. Keitä raparperit pehmeäksi soseeksi 5-10 minuuttia. Ota kasari liedeltä ja anna jäähtyä. Pane liivatelehdet pehmenemään, kuten edellä. Ota soseesta noin 1/2 dl ja kuumenna se. Liuota vedestä puserretut liivatelehdet kuumaan soseeseen. Sekoita liivateseos jäähtyneen soseen kanssa. Lusikoi sose tasaiseksi kerrokseksi juustokakun pinnalle. Nosta kakku takaisin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi. 
7. Irrota reuna vuoasta ja nosta raparperi-appelsiinijuustokakku tarjolle. Koristeluun käytin ketunleivän kukkia ja lehtiä!

Mustikka-juustokakku

Olen tehnyt tämän mustikkajuustokakun kesällä kolmiin eri juhliin ja joka kerralla sitä on pyydetty tarjolle myös seuraaviin juhliin. Mustikan ja kardemumman yhdistelmä toimii erittäin hyvin ja kakku on varma suosikki kesän juhliin tai ympärivuotiseen nautiskeluun.





Pohja
1 pkt (150 g) Semper Kolakeksejä (glut.)
75 g voita sulatettuna

Täyte
6 liivatelehteä
250 g sulatettuja pakastemustikoita
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g vanilja-tuorejuustoa
400g vaniljarahkaa
2,5 dl sokeria
1⁄2 tl suolaa
1/2 tl kaardemummaa

Ohjeet:
Murenna keksit pieniksi murusiks. Sulata voi ja sekoita murusten kanssa. Painele seos pyöreään irtopohjavuokaan, omani oli halkaisijaltaan 26cm.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa yhteen tuorejuusto, rahka, sokeri ja suola kulhossa. Kuumenna marjat kattilassa, sekoita tasaiseksi soseeksi. Anna kiehahtaa. Poista kattila liedeltä ja sekoita joukkoon liivatelehdet. Sekoita mustikkasose rahkaseokseen. Kaada taikina vuokaan ja levitä se tasaisesti joka puolelle. Laita kylmään jähmettymään vähintään 5 tunniksi. Leikkaa mustikkajuustokakku neliöiksi ja koristele tuoreilla mustikoilla.