perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulun salaatit


Uunissa paahdettu rosolli:


8 salottisipulia
2 keskikokoista punajuurta (1kg)
8 porkkanaa (½kg)
6 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
rosmariinia
timjamia
öljyä
hunajaa
suolaa 
pippuria

lisäksi
6 omenaa
5 suolakurkkua

Kuutioi kaikki aineet samankokoisiksi paloiksi. Levitä åunajuuret ja punasipulit yhdelle pellille ja porkkanat ja salottisipulit toiselle, Pirskottele pinnalle öljyä ja hunajaa ja mausta timjamilla, rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Paahda 200 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes juurekset ovat kypsiä. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää joukkoon kuutioidut omenat ja suolakurkut.
Tarjoa lämpimänä.


Rosollin kevennetty kastike

1 pkt kevytkermaviiliä
2 rkl etikkapunajuurien lientä
½ tl suolaa
ripaus pippuria

Sekoita kaikki aineet ja tarjoile rosollin kanssa.


Marinoidut linssit

2 dl ohjeen mukaan keitettyjä belugalinssejä
100g aurinkokuivattuja tomaatteja palasina
2 rkl tomaattien öljyä
1 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
ripaus kardemummaa, neilikkaa, pomeranssia ja maustepippuria.

Sekoita lämpimiin, valutettuihin linssehin muut aineet ja anna marinoitua 1 vrk ennen tarjoilua.

Joulun vihreä salaatti

Riittää joulupöydän lisukkeena 10 henkilölle

Kaksi pussia rapeaa friseesalaattia 
1 pussi rukolaa
3 päärynää
½ granaattiomenan siemenet
300g paketti ruusukaaleja
2 palsternakkaa
2 rkl öljyä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 rkl timjamia
pippuria
tarjoiluun vadelmaista salaatinkastiketta

Leikkaa ruusukaalit puoliksi ja kuoritut palsternakat kiekoiksi. Sekoita ne huolellisesti öljyn, hunajan, suolan, pippurin ja timjamin kanssa. Levitä uunipellille ja paahda vihannekset 225 asteisessa uunissa, kunnes ne saavat kauniin ruskean paistovärin. Anna jäähtyä.

Revi salaatit ja rukola laakealle tarjoiluvadille. Leikkaa kuorittu päärynä kuutioiksi. Ripottele päälle paahdetut palsternakat ja ruusukaalit, sekä granaattiomenan siemenet. Tarjoa vadelmaisen salaatinkastikkeen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti