tiistai 16. joulukuuta 2014

Gluteiiniton ja hedelmäinen täytekakku

Tässä resepti gluteiinittomaan ja herkulliseen täytekakkuun! Kakku sopii hyvin talviaikaan, sillä sen täytteenä ja kuorrutteena käytetään säilykehedelmiä. Kakku ei siis ole riippuvainen esimerkiksi kesäajan kauden marjoista ja hedelmistä. Resepti on alunperin pirkasta.




Gluteiiniton hedelmätäytekakku
4 isoa (à 65 g) kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1 1/2 dl Spriteä

Täyte
2 dl laktoositonta vispikermaa
1 prk maitorahkaa (laktoositon)
1 rkl sitruunanmehua
1-2 tl vanilliinisokeria
1 1/2 dl omenasosetta
1 tlk ananaspaloja
2 banaania

Pinta ja koristelu
1 tlk (410 g) persikkaviipaleita sokeriliemessä
n. 200 g viinirypäleitä
2 klementiiniä

Kiille
1 dl vettä
3/4 dl hyytelösokeria

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (22-24cm) gluteiinittomalla jauhoseoksella. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita kevyesti kulhon pohjaa myöten. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.

 Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon maitorahka. Mausta sitruunanmehulla ja vanilliinisokerilla. Leikkaa täysin jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Nosta pohjalevy tarjoiluvadille. Kostuta pohja spritellä. Levitä päälle omenasosetta, kerma-rahkavaahtoa ja valutettuja ananaspaloja sekä ohuita banaaniviipaleita. Kostuta ja täytä samoin seuraava kerros. Paina päälle pintalevy ja kostuta päältä. Pane kakun päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Kakku saa mehevöityä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli.

Koristele kakun pinta valutetuilla persikkaviiipaleilla ja mandariinilohkoilla sekä viinirypäleillä. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen mukaan. Kiehauta vesi ja sekoita joukkoon hyytelösokeri. Keitä puoli minuuttia. Levitä hieman hyytynyt kiille kakun päälle pullasudilla tai lusikkaa apuna käyttäen. Voit koristella kerma-rahkavaahdolla myös kakun reunat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti