maanantai 25. toukokuuta 2015

Raparperi-appelsiinijuustokakku


Vinkki: Saat kakusta gluteenittoman, kun käytät pohjaan gluteenittomia keksejä!

Pohja
1 pkt (150 g) Semper Kolakeksejä (glut.)
75 g voita sulatettuna

Täyte
 400g appelsiinituorejuustoa
4 dl vispikermaa
1 tl vanilliinisokeria
4 liivatelehteä
yhden appelsiinin mehu puristettuna (noin 1dl) 

Pinnalle
250 g tuoretta raparperia
1 dl vettä
3/4 dl sokeria
3 liivatelehteä
mansikoita

Ohjeet:
1. Murskaa keksit hienoksi muruksi.
2. Sulata voi ja sekoita voisula keksimurujen joukkoon.
3. Kiinnitä irtopohjavuoan pohjan (halkaisija 24 cm) päälle leivinpaperi. Levitä keksimurut vuokaan ja taputtele tasaiseksi pohjaksi. Nosta vuoka jääkaappiin. 
4. Pane täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.
5. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
5. Kuumenna appelsiinimehu pienessä kasarissa. Purista liivatelehdistä vesi tarkkaan pois ja liuota lehdet mehuun. Anna seoksen hiukan jäähtyä ja kaada se ohuena nauhana vatkaimella sekoittaen juuston joukkoon. Kääntele joukkoon varovasti kermavaahto. Levitä täyte kovettuneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta vuoka kylmään hyytymään (muutamaksi tunniksi vähintään).  
6. Paloittele raparperin varret kasariin 1-2 sentin paloiksi. Mittaa päälle vesi ja sokeri. Keitä raparperit pehmeäksi soseeksi 5-10 minuuttia. Ota kasari liedeltä ja anna jäähtyä. Pane liivatelehdet pehmenemään, kuten edellä. Ota soseesta noin 1/2 dl ja kuumenna se. Liuota vedestä puserretut liivatelehdet kuumaan soseeseen. Sekoita liivateseos jäähtyneen soseen kanssa. Lusikoi sose tasaiseksi kerrokseksi juustokakun pinnalle. Nosta kakku takaisin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi. 
7. Irrota reuna vuoasta ja nosta raparperi-appelsiinijuustokakku tarjolle. Koristeluun käytin ketunleivän kukkia ja lehtiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti