lauantai 19. heinäkuuta 2014

Appelsiinimokkapalat

Tämä resepti on alun perin Pirkasta, ja appelsiinin käyttäminen tuo perinteisiin mokkapaloihin ihan mukavan vivahteen! En kuitenkaan halunnut kuorrutteessa luopua tutusta ja turvallisesta (ja oi, niin maukkaasta) kahvin mausta, joten korvasin pirkan ohjeessa käytetyn appelsiinimehun kahvilla. Mokkapaloja tulee pellillinen.

Pohja:
200 g voita tai leivontamargariinia (laktoositon)
4 kananmunaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
3 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl appelsiinitäysmehua

Kuorrutus:
1,5 dl appelsiinimarmeladia
100 g margariinia
5rkl vahvaa kahvia
n. 4,5 dl tomusokeria
2 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
1rkl vaniljasokeria
koristerakeita

Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva varovasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi vuorotellen mehun kanssa. Vältä turhaa sekoittamista. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää joukkoon mehu, tomusokeri sekä kaakaojauhe. Levitä jäähtyneelle piirakkapohjalle ensin ohut kerros appelsiinimarmeladia, sitten pehmeä kuorrute. Koristele heti koristerakeilla. Siirrä jääkaappiin ja anna kuorrutteen kovettua reilun tunnin ajan.

Mun ruudut otti vähän nokkiinsa kun ilman suhteellinen kosteus oli juhlapäivänä 100%...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti