lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mansikkakakku

Samaisille syntymäpäiville, joista olen täällä nyt useeseen otteeseen maininnut, leivoin myös kakun. Koska tähän aikaan kesästä mansikat ovat parhaimmillaan, halusin tehdä perinteisen mansikkakakun. Maustoin kakkupohjia hieman sitruunalla ja väliin laitoin tuoreita mansikoita sekä ensimmäiseen väliin sitruunalla maustetun ja toiseen väliin hieman kinuskisen täytteen. Koristelun tein perinteiseen tapaan tuoreilla mansikoilla ja kermavaahdolla, sekä sitruunamelissan lehdillä ja paahdetuilla manteleilla!


Pohja:
5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ sitruunan raastettu kuori
Voitele ja korppujauhota 24-26cm irtopohjavuoka tai käytä silikonista, niinkun minä tein. Ota esille kolme samalaista lasia ja riko ensimmäiseen lasiin 5 huoneenlämpöistä munaa. Mittaa toiseen lasiin sokeria niin että munien ja sokerin pinnat ovat samalla tasolla. Mittaa kolmanteen lasiin jauhoja siten että perunajauhoja on n. 50% ja venhäjauhoja toiset 50% ja jauhojen pinta on samalla tasolla kuin munien ja sokerin.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista silloin, kun vatkaimen kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan ja kun kokeilet vaahtoa sormiesi välissä, et tunne sokerinkiteitä. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja siivilöi varovasti sekoitellen muna-sokerivaahdon joukkoon. Raasta taikinaan sitruuna hienoksi raasteeksi ja kääntele taikinaan. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40min. Jos pohja tummuu liikaa, suojaa se foliolla. Älä kuitenkaan avaa uuninluukkua ennen kuin pohja on ollut uunissa 20 minuuttia! Anna jäähtyä.




Täyte 1 (sitruunatäyte):
½ sitruunan kuori ja mehu (n. 3 rkl)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maustamatonta jugurttia
½ prk maitorahkaa
3/4 dl sokeria
2rkl vaniljakreemijauhetta
2 valkuaista
00aa.JPG
Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, rahka, sitruunankuori, sitruunan mehu ja sokerit. Lisää vaniljakreemijauhe. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto nuolijalla varovasti sekoittaen. Levitä pohjan päälle.
Täyte 2 (kinuskitäyte):
 1 dl vispikermaa
3/4dl fariinisokeria
 1dl vispikermaa
Mittaa kattilaan kerma (1dl) ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna pulpahtaa. Nosta kattila tämmän jälkeen kylmään vesihauteeseen ja kun seos on jäähtynyt, siirrä kattila jääkaappiin. Vatkaa kerma (1dl) vaahdoksi. Vatkaa täysin kylmä kerma-fariinisokeriseos vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja levitä pohjan päälle.

Lisäksi:
1dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
mansikoita
Sitruunamelissan lehtiä

Kakun kokoaminen:
Aloita leikkaamalla täysin jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Laita ylin osa paistovuokaan ja kostuta vaniljasokerilla ja sitruunalla maustetulla vedellä. Levitä päälle kinuskitäyte ja viipaloidut mansikat.


Aseta päälle keskimmäinen pohja ja litistä kevyesti. Kostuta taas ja levitä päälle sitruunatäyte sekä viipaloidut mansikat.


Aseta päälle pohjan pohjapala ja kostuta se. Kääri elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin odottamaan.
Kumoa kakku vuuasta tarjoilulautaselle. Vaahdota vispikerma ja sekoita siihen maitorahka. Mausta vaniljasokerilla. Levitä seos kakun reunoille ja pinnalle ja koristele reunat pursottamalla. Laita kakun päälle kokonaisia mansokoita ja koristele sitruunamelissan lehdillä. Nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti