lauantai 19. heinäkuuta 2014

Saaristolaisleipä

Tätä saaristolaisleipää kaverini teki juhannuksena ja pakkohan resepti oli itsellekin imuroida! Tein leivät ruokakaupoista saataviin paperisiin leipävuokiin, joiden vetoisuus oli 1 litra/vuoka. Vuokia myytiin kolmen vuuan paketeissa ja taikinasta riitti täytettä kaikkiin niistä. Resepti on gloriasta ja aivan superhelppo, mutta tekemiseen pitää varata muutama tunti.


Saaristolaisleipä:
1 l piimää (laktoositon)
75 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi mikrossa. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Jaa taikina paperisiin leipävuokiin (ei tarvitse voidella). Asettele metallisen paistiritilän tai uunipellin päälle ja anna kohota leivinliinalla peitettynä 1 1/2 t.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin 1,5 tuntia. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Kääri leivät hieman kostutettuun sideharsoon ja laita muovipussiin ja jääkaappiin tekeytymään. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä. Leivät voi myös pakastaa!

Leipien kanssa tarjosin perinteistä oivariinia sekä basilika-raejuustolevitettä:

Basilika-raejuustolevite:
200g raejuustoa (laktoositon)
4 rkl suolaista voita
1 dl tuoretta basilikaa
½ tl mustapippuria myllystä

Laita kaikki aineet kulhoon ja survo sauvasekottimella tahnaksi. Anna olla jääkaapissa vähintään päivän ennen tarjoilua mutta levite säilyy myös useamman päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti